Ruokavälin normiarvo saadaan, kun ruokakupin täyttöjen välinen ajallinen etäisyys jaetaan tarjoiltujen välipalojen energiasisällön neliöjuurella. Näin saatua lukuarvoa verrataan neiti D:n painoindeksiin, joka puolestaan määrittää ruokakupin täyttöasteen. Ruokavälin standardimittaa neiti D säilyttää korviensa välissä.

Ruokaväli ei näin ollen ole sidottu perinteisiin ajanmäärityksiin, kuten: 1 h = 60 min, 1 vrk = 24 h ja juliaaninen kalenteri. Siksi neiti D ei edes yritä esittää ruokavälille mitään absoluuttisia numeroarvoja, jotka parhaimmillaankin antaisivat ainoastaan kalpean aavistuksen tämän aika-yksikön perimmäisestä olemuksesta.

Neiti D:n omasta päästään muotoilemasta kellotaulusta puuttuu siksi kaikki sekä analogiset että digitaaliset numerot. Riippuu täysin kelloon katsojan omasta suhteesta maailmankaikkeuteen, hänen mahdollisesta horoskooppimerkistään mutta ennen kaikkea havaintokyvystään, pystyykö tarkkailija hahmottamaan ajan neiti D:n kasvoilla pyörivistä osoittimista.

Kellotaulu on suomalaista koivua. Kellokoneiston rakentaminen on sen verran vaativaa puuhaa, että neiti D on suosiolla päättänyt, ettei se kuulu Dollituotteen toimenkuvaan. Hänellä on sukutaustansa puolesta erittäin hyvät suhteet perinteiseen käkikellomaahan elikkä Sveitsiin. Bernin ympäristöstä löytyikin Nuori Hans (Jung Hans auf Schweiz), joka neiti D:n ohjeiden mukaisesti sijoitteli rattaat paikoilleen niin, että ne toimivat tarkasti ruokaväli-kellossa osoittimien liikuttelijoina. Kellon ja ennen kaikkea sen koneiston tarkkuus ja luotettavuus ovat huippuluokkaa: neiti D ei ole koskaan elämänsä aikana myöhästynyt yhdestäkään kattauksesta.

Pöytäkellon korkeus on likipitäen 12 cm, seinäkellon vastaava ominaisuus saattaa vaihdella 24 cm:stä jopa 0,27 metriin.