LYHYEN HISTORIAN OSA III

 

 

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

MORO

 

Syyskuun puolenvälin jälkeen äiskä ja iskä havaitsivat todeksi länsisuomalaisen aforismin, jonka mukaan ”elämä ilman berniä on teeskentelyä”. Talossa ei kuulunut tassujen rapinaa eikä tuttua tuhinaa. Dollituotteen toimintakin oli tuuliajolla ilman pääjohtajaa. Ainoana vaihtoehtona oli siis Dollituotteen uuden pääjohtajan löytäminen. Lokakuun 10. päivänä 2014 suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivänä Tampereen Kaukajärveltä kuului ilosanoma, että Hilkan ja Hannen Zweierteamin kenneliin oli  pääjohtajan mitat ja muut edellytykset täyttäväberni narttupentu nähnyt päivänvalon. Äiskän ja iskän oli kuitenkin sinniteltävä vielä 7 viikkoa, jotka tuleva pääjohtaja vietti oman äitinsä helmoissa. Tänä aikana äiskä ja etenkin iskä sai viikoittain berniterapiaa, kun Pipsa vietti Ruskeasannalla yhden pidennetyn viikonlopun ja iskä sai useamman kerran lainata Lennua metsälenkkikaverikseen.   Jospa mää nyt sitten esittelisin itseni. Kuten yleisesti tiedetään koemme maailman kolmiulotteisena. Samaa 3D–todellisuutta kuvaavat myös Dollituotteen pääjohtajien nimet Dolli, Donna ja Doris. Mää oon siis Dollituotteen nykynen pääjohtaja Doris, virallisemmin Zweiertean Azurea. Toi Azurea tarkottaa sinistä orkideaa. Mun emäni on Zweierteam Tazetta eli Iida ja isäni Werlwind’s Polar Express to Deikowa Dolina eli Polar. Mun isä on Puolassa asuva  amerikkalaissyntyinen berni ja emän puolelta sukujuuret löytyy Benelux-maista. Tän kansainvälisen taustani ansiosta mää osaan edeltäjästäni poiketen kaikki vaikeimmatkin konsonantit, niinku beet, ceet ja deet ja jopa hankalat puolalaiset konsonattirykelmät. Yhteistä mulle ja kaikille aikasemmille Dollituotteen pääjohtajille on toki lukeutuminen Tapparan tuki- ja turvajoukkoihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Marraskuun lopussa mää sitten muutin Ruskeasannalle ja ja otin välittömästi haltuuni pääjohtajan tehtävät. Ja niinhän siinä kävi, että siskolikka Frida muutti samana päivänä Tervakoskelle eli tän mun Zweierteamin A2-pentueen bernilikat muutti samoihin koteihin kun Zweierteamin I-pentueen edesmenneet Donna ja Hilla. Ensimmäisen viikonloppuni Ruskeasannalla mää rauhotin ihan vaan omaan perheeseeni ja lähiympäristöön tutustumiseen. Mutta välittömästi arjen koittaessa jo tiistaina mää aloin hoitaan Dollituotteen yhteiskuntasuhteita. Seitsemän viikon ja neljän päivän ikäsenä mulla oli nääs eka hulibernikeikka Metsonkodissa, missä mää jatkan Donnan useiden vuosien ajan jatkuneita halibernivierailuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mummot ja papat sekä vanhusten virikeohjaajat Laila ja Sirpa olivat vallan haltioissaan ja täysin myytyjä mun ensivierailustani. Mulle useimmin esitetty kysymys koski mun ikääni ja kun mää sen kerroin, sama kysymys samalta henkilöltä saatto taudinkuvasta riippuen toistua useamman kerran muutaman minuutin välein. Kun tieto ja kuvat mun ekasta ja todennäköisesti nuorimpana suoritetusta hulibernivierailusta, jolla pääsisi varmaan jopa Guinnesin ennätystenkirjaan,  levisi, niin multa alettiin udella mun strategisia mittojani. Ja eipä aikaakaan kun Selja tuli meille käymään ja sovittaan mulle todella upeeta ja ainutlaatusta mun omalla nimellä brodeerattua ikiomaa huliberniliiviä. Mää ja koko Dollituotteen henkilökunta oltiin tosi otettuja ja ylpeitä tästä kunnianosoituksesta. Mää sovin sillä ekalla hulibernivierailulla jo seuraavankin käynnin joulukuun lopulle. Mää kuulin sillä ekalla Metsonkodin vierailulla myös, että siellä oli vietetty yhteinen muisteluhetki, kun tieto Donnan menehtymisestä oli saavuttanut Metsonkodin väen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Äiskähän on tunnettu käyttämistään hellittelynimistä. Koiranäyttelyissä kehän laidalla olleet muut näytteilleasettajat saivat kuulla jo Donnan aikana mitä moninaisimpia usein jopa huvittaviakin kehumisia. Ensimmäisen viikon aikana äiskä käytti musta muun muassa seuraavia hellittelynimiä:   äiskän pikkuhousu, kultanenä, tiitiäinen, doris dyrbacher, tuutusen tyttö, kukka, kulta, pumpuliriitta, äiskän tyynyhousu, pienokaistyyny, rakkauspakkaus, kakkatykki, nutkuttaja, doorukka, dorrukka, pissalullanen, tyynykäinen, tyynykäistyttö, dorrunkainen, dorppa, pömpykkä, taitava epelihousu, kimmojen kimma, äiskän majava, kultapallo, hyppelihiiri, hempukka, rupunenä (???), pumpulihousu, pökelöhousu, tuppurainen, hiippari, turru, teputtaja,herätyskello.   Herätyskello toimi paitsi hellittelynimenä myös aivan käytännön totena. Iskän Prismasta hankkima herätyskello ei nimittäin toiminut edes kahden takuuvaihdon jälkeen tehtävänsä mukaisena herättäjänä. Mää korvasin useampana aamuna herätyskellon soiton omalla touhuamisellani. Tosin ehkä hieman herätyskellon aiottua ajoitusta varhemmin, siinä neljän viiden kintailla. Noista hellittelynimistä tiitiäinen on jäänyt myös iskän käyttöön.   Yhteiskuntasuhteiden hoito jatku sitten jo aiempien pääjohtajien iskälle tutuiksi tulleissa metsissä. Mää tapasin siellä aikuisia koiria kuten berni Taiskan, jonka vatsan alta mää yritin etsiä itselleni turhaan ravintoa, kultsu Marin, bordeaux’n dog Maisan ja mastiffi Rassin. Marin emännän kanssa mää solmin erittäin läheiset ja lämpimät suhteet Kennelliiton johtoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kotiolosuhteissa mää tutustuin pihassa naapurin King Charlesin spanieli Romeoon ja vierailulla piipahtaneeseen amerikan karvattomaan terrieriin Fionaan. Kaikkein parhain mulle uus kaveri oli toki Lennu, joka aluksi hieman ihmetteli mitä ihmettä mää oikein tein sen hoitopaikassa. Mutta loppujen lopuks me lepäiltiin aivan kylki kylkeä vasten, mää Lennun kainalossa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Säännölliset jokapäiväiset metsälenkit mää alotin tasan kahdeksan viikon ikäsenä. Ne metsät oli vähän arvaamattomia. Mää niitä aikuisia koiria yhtään arastellu, päinvastoin yritin saada niitä mukaani leikkiin ja juoksuun. Marin kanssa se onnistuikin parhaiten. Mutta ihmeelliset oudot ja uudet äänet, kuten esimerkiks varisten rääkynnät pikkasen pelotti mua, varsinkin kun en pystynyt paikallistamaan äänen lähdettä.   Mulle ei oltu kerrottu Donnan pentuaikasista hortonoomin hommista yhtään mitään. Vadelmaviljelyksetkin oli siirretty pihan läntiseltä lohkolta pohjoisreunalle ja piha-aidan ulkopuolelle. Ihan omien mielitekojeni mukaan mää toteutin vadelmanvarsien karsintaa edeltäjäni tavoin. Sitten kun mun jämäkämmässä ulosteessa havaittiin suht koht pitkiä vadelmanvarren pätkiä, jäljelle jääneet varret eristettiin mun hampaiden ulottuvilta. Muuten mää olisin kyllä saanut syödä vaikka ne kaikki vadelmanvarret. Äiskän ja iskänkin mielestä kyseinen lajike ei ollut erityisen makea, joten ens keväänä ne varret revitään maasta joka tapauksessa uusien makeampia marjoja tuottavien taimien tieltä.   Iskähän toimii edelleen pääkaupunkiseudun sveitsiläisten vetäjien koordinaattorina. Kovasti se toivoo, että määkin sitten kahden vuoden iän saavutettuani osallistuisin tähän hauskaan harrastukseen. Siks se tutustuttikin mut jo näinkin varhaisessa vaiheessa mahdollisesti tuleviin työrensseleihini.Aika sitten näyttää tuleeko musta samanlainen palkittu vetomestari kun Donnasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisena kotiviikonloppuna meillä vierailikin sitten melko monta lähetystöö mua tervehtimässä. Ne jopa toi mulle piäniä huomenlahjoja niinku kaluttavaks tarkotettuja vuotaluita ja muuten vaan pureskeltavaks pehmo- ym. leluja. Marjutin ja Jounin tuoman kumisen pureskeltavan lelun tuoteselosteessa oli aika mainio viesti: kestävä lelu, mutta voi mennä rikki. Taidatkos sen paremmin sanoa.   Ennen joulua äiskä vaatimalla vaati, että meille pitää saada oikee joulukuusi. Ja jouluaattoaamuna iskä sitten kanto sisälle komeen havupuun, jonka alaoksat jätettiin sattuneesta syystä ilman kynttilä- tai muita koristeita. Mää niistä yläoksien koristeista ollutkaan kiinnostunu, mutta koristelemattomat alaoksat sai multa kaiken mahdollisen huomion äiskän kieltelyistä huolimatta. Hiukan toista vuorokautta äiskä jakso käyttää voimakkaasti EI-sanaa ja kieltää mua pureksimasta ja syömästä kuusen alaoksia. Joulupäivän iltana äiskä sitten kypsy totaalisesti  ja ilmoitti suurieleisesti ynnä -äänisesti, että nyt lähtee joko kuusi tai hän. No arvaapas kumpi lähti?  Joo, vaatimalla vaadittu kuusi törröttää nyt tuolla patiolla ulkotiloissa. Enkä mää siitä oikeestaan enää oo yhtään kiinnostunu. Onhan noita kuusia, mäntyjä ja muita näreitä tua mettässä pilvin pimein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen joulua kävin iskän kanssa meidän lähikaupassa. Iskä tapas siellä Ilen, jonka perheellä oli Dollin ja vielä Donnan aikana terrieri Viki. Kun Ile ja kauppias Aki näki mut volvon perähutlarissa, ni Ile anto mulle ja iskälle välittömästi lähestymiskiellon niitten nurkille, joka sijaitsee samassa korttelissa kun meidän kämppä. Ilen vaimolla Maritalla saattas nääs ja erittäin todennäkösesti heräiskin lievää voimakkaampi pentukuume, jos se vaan  näkis mut. Mää oon kyllä päättänyt olla välittämättä moisista lähestymiskielloista ennen kun Ile on hakenu sille oikeuden päätöksen.  Mikähän koiranvihaaja se Ile oikein on? Kyllä se nimittäin Vikistä tykkäs vallan suunnattomasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytiin Tampereellaki pyörähtämässä. Vierailtiin iskän isän eli vaarin luona Ruotulassa hoitokodissa. Vaari (96 v) oli ollu vallan täpinöissään mun muutosta äiskän ja iskän luo. Iskän sisko käväs jo etukäteen meillä videoimassa mua ja oli esitelly videon vaarille. Mutta olihan se live-tapaaminen sentään aivan toista. Meistä tuli vaarin kanssa välittömästi hyvät kaverit. Samalla esittelin itteni muillekin hoitokodin asukkaille eikä ihastelusta meinannu tulla loppua millään. Käytiin sen jälkeen vielä Kaukajärvellä isoäitejä moikkaamassa. Kyllä mää vielä tunsin synnyinkotini ja kuulin ja aistin yläkerrasta oman äitini läsnäolon. Pihapiirissä esittelin koko porukalle hyppelihiiri-taitojani. Sitä mää vaan suunnattomasti ihmettelin, että missähän tää mun nuorempi isoäitini on mahtanut olla koulun eläinopin tuntien aikana. Se nääs rutisteli mua sylissään ja kieltämättä mun häntäni teki aikamoista edestakas-liikettä.Ssamalle se hoki, että ”mitäHannen pieni apina”. Ihan vaan tiedoksi Hannelle ja koko muulle seurakunnalle, että mää oon kyllä berninpaimenKOIRA.   Meidän piti tavata enne joulua Ruskeasannalla Fridan kanssa. Siskolikkojen tapaaminen jouduttiin kuitenkin peruuttaan. Mua alko nääs yhtenä yönä kutittaan vallan kamalan hirveesti, nuolin ja raavin itteeni koko kehon alueelta. En pystyny oleen paikallani muutamaa sekuntia kauempaa. No, eikun Mevetin päivystykseen Susannaa tapaan, josko näihin oireisiin löytyis joku syy ja varsinkin apu. Diagnoosi oli pissatulehdus ja mun raapimiseni ja nuolemiseni seurauksena hiivaa oli levinny pitkin kehoo. Antibioottikuuri, parantavaa voidetta alapäähän pari kertaa päivässä ja koko  turkin pesu erikoissampoolla, siinä Susannan hoito-ohjeet. Tää tapahtu saman päivän aamuna kun Fridan piti tulla käymään, joten meidän siskosten tapaaminen piti peruuttaa, ettei oireet tartuis Fridaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tapaninpäivänä suunnistettiin Siuntioon. Natalian mökillä oli nääs pentutapaaminen. Meitä oli paikalla viis berninpentua. Mää tulin paikalle ensimmäisenä ja Max toivotti mut tervetulleeks liehittelyllään ja suukoillaan. Mää en heti ymmärtänyt sen tarkotusperiä, mutta eipä aikaakaan kun Max alko suunnitella häitä mun kanssa. Mää yritin selittää, että eiköhän me olla vielä vähän liian nuoria niihin hommiin (minä 11 vk ja Max 12 vk), mutta Max ei luovuttanut ennenkuin muutkin pennut saapu paikalle. Maxin siskon Maijan ja sisarusten toisen Maxin  ja Kinon (17 vk) saavuttua tilanne alkoi pikkuhiljaa muistuttaa lievää hulabaloota. Telmittiin ympäri pihapiiriä ja välillä käytiin leikittelemässä pihakuusen alla. Niistä kuusen tiheiden alaoksien leikeistä eivät kaksjalkaset pystyneet tekemään mitään havaintoja. Kerronpa kuitenkin, että joko mää tai Maija telmittiin siellä vuorollamme poikien kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Ennen vuodenvaihdetta Kerttu tuli tapaamaan mua muuntamometsään. Kerttu on mua kaksi vuorokautta vanhempi sileäkarvainen bernhardilainen syntyisin Sveitsistä Sant Bernhardin luostarin kennelistä. Meidän tapaamisessa mulla oli aluksi hitaan hämäläisen-syndrooma. Alkumatkasta mää olin altavastaajana kun Kerttu yritti rauhallisesti tehdä tuttavuutta. Pikku hiljaa mullakin diesel hörähti käyntiin ja lopulta mää olinkin se joka yritin vimmatusti saada Kerttua mukaan riehumaan. Reippaan metsälenkin jälkeen tultiin koko porukka meille kahville ja Kertun kanssa pötköteltiin väsyneinä kahvipöydän vieressä. Kyllä nää molemmat pentutapaamiset oli niin hauskoja, että toivottavasti tavataan pian uudestaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vaikka mää oonkin vielä hiukkasen arka ja varautunut, uuden vuoden aaton rakettien räiskintää mää en ainakaan vielä osannut vielä pelätä. Aattoilta kulu sisätiloissa rauhallisesti vuotaluuta nakerrellen vaikka ulkonä räisky ja paukahteli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Doris, 10.10.-31.12.2014

 

Mää korkkasin uuden kalenterivuoden tietysti tepastelemalla reippaan metsälenkin.   Viime syksynä Dollituotteen huoltovääpelillä heräs pakottava tarve järjestää talouden kahvimukit vertikaalimuodostelmaan. Ja ihan ilman pääjohtajan innovointia se määräs suorittavan portaan väsäämään talouspaperitelinettä mukailevan mukitelineen. Se mua mitenkään auttanu. Kyllä mulla meni meni kuppi nurin useempaan otteeseen, nimittäin teräksinen lattialla lojuva juomakuppi. Mää nääs tykkään läträtä ton veden kanssa. Kaukajärvelläkin jo uittelin etutassujani vesikupissa. Nyt oli vaan semmonen juttu, ettei siitä juomakupista löytyny tilkan tilkkaa vettä. Sitä mää protestoin todella suuriäänisesti ja -eleisesti heittelemällä kuppia pitkin lattioita ja seiniäkin. Lopuks mää kyllästyin siihen vedettömyyteen niin paljon, että yks aamu mää piilotin koko kipon. Mietin nääs, että mihkäs noi huoltojoukot sitten sen nesteen kaataa. Se juomakuppi löyty olohuoneen sohvan alta ja mulle katettiinkin uus keraaminen astia, jota mää en ihan helposti pysty pystynytkään heitteleen. Kyllä mää sitä sentään pitkin keittiön lattiaa kykenin siirteleen.   Ruoka mulle tarjoiltiin vuoden 2014 loppuun asti sivistyneesti neljä kertaa vuorokaudessa aina puhtailta Arabian Teema-lautaspinolta, jonka korkeutta kasvatettiin mun säkäkorkeuden mukana. Lautasetkin sai multa kyytiä, jos ruokaa ei annosteltu mun oman aikatauluni mukaan taikka sitä tarjoiltiin mielestäni liian niukasti. Kun mulla nyt on menossa suhteellisen voimakas kasvukausi, niin Teema-lautasten pinokin alkoi olla jo melko korkee. Huoltovääpeli alko sääliin lautasiaan ja kehotti suorittavaa porrasta tekeen jotain. Mää sitten ihan vierestä kattelin kun se poras, sahas, sirkkelöi ja ruuvaili lautasten korvikkeeks mulle metallikupille tarkotetun tarjoilualustan, jota voi tarvittaessa korottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mää näin siskolikan pitkästä aikaa eli siis yli viiden viikon tauon jälkeen, enkä meinannu uskaltaa tulla edes auton takahutlarista sukulaistani tervehtiin. Iskä nosti mut maantasoon ja mää peräydyin välittömästi volvon alle turvaan. Fridan ja mun lähestyminen oli perinteisen hidasta hämäläistä tyyliä. Olis pitäny olla melkonen panoraama-linssi, että meidät olis alkuvaiheessa saatu ulkotiloissa samaan kuvaan. Otettiin nääs  etäisyyttä toisiimme. Kun pakkasta oli rapiat parikymmentä astetta, niin mentiin melko nopeesti sisätiloihin. Frida olikin jo jonkin aikaa venttaillu oven edessä sisäänpääsyä.   Sisätiloissa Frida parkkeeras pöydän alle ja mää ujostelin muuten vaan. Äiskä sitten vihdoin houkutteli meidät molemmat  lähietäisyydelle ja me kansainvälistaustaiset hämäläislikat tajuttiin tavanneemme joskus ennenkin. Jonkin aikaa menikin ystävällisissä ja sydämellisissä merkeissä, kunnes mää aloin kurmuuttaan Fridaa. Hiukkasen välillä rauhotuttiin lounasruokailuun ja pissattiin sen jälkeen vierekkäin yhdessä lätäköt Aamupostin päälle. Lämpötila oli kaksjalkasten runsaiden tarjoilujen jälkeen noussut viitisen astetta ja me päästiin takasin ulkotiloihin telmimään. Frida-parka joutui edelleen  mun rajujen hyökkäysteni kohteeksi. Kotio lähtiessä sovittiin, että seuraavan kerran tavataan Ruskeasannalla ja Fridakin pääsee tutustumaan mun lenkkimaastoihini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

J. Karjalaisen mukaan Doris oli reissunainen. Mää voin jo nyt todeta, että näin on, paitsi että aikamuoto on kyllä väärä. Mun tapauksessa pitää nääs puhua preesensissä. Määhän reissasin ennen joulua Tampereelle, tapaninpäivänä Siuntioon, loppiaistiistaina Fridan luokse Tervakoskelle ja sen jälkeisenä lauantaina mää suuntasin Röykkään. Siellä asuu nääs Kerttu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA  

 

Me likat leikittiin, telmittiin, painittiin, juostiin ja ilakoitiin Kertun kanssa sen kodin läheisyydessä olevan vanhan hiekkakuopan maisemissa reilun tunnin verran niin vauhdikkaasti, että molemmat oltiin loppupäivästä aika kypsää kauraa. Me löydettiin sieltä hiekkakuopalta yks jonkun hillerin tai muun vastaavan kokosen pienjyrsijän raatokin, mutta jostain kumman syystä me ei saatu maistella eikä edes haistella sitä jäännöstä.   Mää olin sen Kertun leikkisession jälkeen tosiaan niin väsynyt, etten jaksanut lähtee iskän kanssa illemmalla edes kiekkomatsiin. No, iskä palas sieltä pelistä aurinkoisesti hymyillen. Tappara oli nääs peitonnu iiäfkoon kolmannen erän kirillään 2-1.   Sitten alko tulla lunta. Ei sentään tupaan, mutta ulkotiloihin suhteellisen runsaasti. Viikon ajan maa ja ilmakin oli lunta tulvillaan. Loppuviikosta kun lämpötila oli noussu plussan puolelle, niin metsälenkit muuttu ainakin mun kohdalla pieniks extreme-taipaleiks. Nuoskalumen syvyys oli paikotellen runsaat 30 senttiä. Kyllä me siinä saatiin iskän kanssa todellista teholiikuntaa umpihangessa. Mää nääs jouduin eteneen enimmäkseen hyppelihiiri-tekniikalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tammikuun alku 2015

 

Iskä jatko edelleen mun nimittelyä sillä tiitiäis-linjalla. Äiskän hellittelynimien käytössä sen sijaan tapahtu radikaali muutos, se hellittely jäi nimittäin tykkänään pois. Riiviö, piraija, tikkaaja ynnä muita vähemmän hellempiä kutsumanimiä se höysti vielä lastenohjelmiin sopimattomilla kirosanoilla, joita mää olin toki kuullu jo Tampereella asustellessani nuoremmalta isoäidiltä. Mää nääs järjestin päivittäin yhden hengen mielenosotuksia. Protesti kohdistu äiskän pitkiin poissaoloihin, jotka johtu ennen kaikkee sen työajoista. Ne olinääs  mun mielestä ehdottomasti liian pitkiä. Tästä johtuva aktivismi purkautu äiskän vapaa-aikana sen päälle hyppimiseen, haukkumiseen ja vaatteista repimiseen ja jopa henkilöön käyvään pureskeluun. Ne mielenosoitukset laantu sitten ajan myötä, kun äiskä paini ja selätti mut muutamaan otteeseen. Iskää kohtaan mää en vastaavaa mellakointia ja anarkismia osoittanu.   Meidän lähinaapureilla Marjutilla ja Jounilla on ollu useempiakin bernejä, mutta nyt niillä ei Amandan menehtymisen jälkeen ollut koiraa. Marjut oli jo Dollin ja Donnan suosikki kaikkien kyläläisten rapsuttelijoiden joukossa. Ja kyllä mun täytyy myöntää niiden olleen oikeessa, koska määkin tykkään yli kaiken Marjutin rapsutteluista. Marjut ja Jouni on pari kertaa pistäyny meilläkin mua tervehtimässä ja tuonu aina mukanaan mulle jotain pientä ja maittavaa purtavaa. Viime vierailulla mää buukkasin Marjutilta ja Jounilta ensimmäisen puolipäivähoitopaikkani maaliskuulle, kun äiskä ja iskä lähtee Tampereelle synttärikemuihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kerttu tuli vieraileen  mun metsämaisemissa. Tanja kerto, että Kertulla on samoja piraija-ominaisuuksia kun mullakin vaikka se sentään saa päivittäin olla Tanjan mukana työpaikallakin. Piraija-kerhon kerhon kokoontumisesta tulikin verinen tapahtuma. Verta oli nääs kummankin naamassa ja rinnuksilla. Vauhtia riitti molemmilla osallistujilla siitä huolimatta. Tanja antoikin meille erittäin kuvaavat nimet: Älli ja Tälli. Kumpi on kumpi, sen saa jokainen itse päätellä. Temmellyksen jälkeen tutkittiin molempien hammaskalusto ja havaittiin puutteita etuleuan maitohampaissa. Että siitä se verisyys. Tunnin verran kun oli  juostu, telmitty ja painittu talvisessa metsässä, niin mentiin Tunturikujalle kahville. Siinä vaiheessa sekä Älliä että Tälliä alkoikin jo  väsyttää. Ja niinpä bestikset uupukin vierekkäin kahvipöydän alle

 

. u 056

 

Kertun kanssa me on tavattu vaan viikonloppusin, mutta arkisin mää törmään metsässä aika usein Mariin, Taiskaan, Maisaan ja Rassiin. Varsinkin Maria mää yritän kovasti saada mukaan mun kanssa leikkimään, vaikka se joskus on kyllä enemmän kiinnostunu keppien syönnistä. Nykyään mää yritän jopa mennä mukaan niitten vanhempien lajitovereitteni kisailuihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

IMG_0097

 

Yhtenä viikonloppuna me haettiin Lennu meidän mukaan metsälenkille. Mää en oo ihan varma oliko se Lennusta kovin hyvä idea, koska mää seurasin erittäin läheltä ja tiiviisti kaikkee mitä Lennu teki. Selvästi kyllä huomas, että mää suhtauduin erittäin  kunnioittavasti vanhemman berniuroksen toimintoihin. Muutaman kerran Lennun kyllä piti mulle murahtaa, kun mää osotin liian läheistä tuttavallisuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tammikuun lopussa mulle tuli mittarissa 16 viikkoa täyteen. Painoakin on kertynyt jo reilut 20 kiloo eli yli tuplasti sen verran kun mulla oli Kaukajärveltä Ruskeasannalle muuttaessani.  16-viikkosena mää sain myös tehosterokotukset, mikä tarkottaa että nyt mää voin liikkua ja toimia koiramaailmassa ilman rajotuksia.

 

Hanna Harvahammas,  Tammikuun loppu 2015

 

Helmikuun alussa oli vuorossa uus kerhotapahtuma.  Äiti – lapsi kerho eli Katja & Kerttu ja Iida & mää tavattiin Firan montun maisemissa. Täytyy kyllä sanoo, ettei toi mun oma äitini Iida ollu kovinkaan kiinnostunu mun olemassa olostani ehkä pikemminkin päinvastoin. Äiti-lapsi kerhon teemana oli tällä kertaa ällin ja tällin sijasta äly ja väläys. Mää edustin enempi sitä väläys-puolta. Kun oli aikamme ulkoiltu, tultiin meille kahville.  Ja arvaas mitä mun äitini teki? Söi mun evääni! Oma äiti ja vei lapsensa suusta ensin mun vuotaluuni ja sen päälle vielä buffaloluun jämät. Mää vaan makasin Iidan vieressä tassu sen etujalan päällä ja seurasin kateellisena kun mun herkut katos isompiin suihin. No, onneks iskä oli jemmannu mulle varastoon enemmänkin näitä purtavia, etten määkään ihan osattomaks jääny.

 

Mää huomasin, että Länsi-Pasilassa ihan Viltsun ja Noksun asuntoa vastapäätä on sellanen kauneudenhoitoalan yritys kun Salon Doris. Siitä huolimatta mää oon ajatellu ainakin toistaseks tyytyä kuitenkin kotikauneushoitoihin ja vanhemman isoäidin salonkiin. Kotiolosuhteissa meillä muuten tarjoillaan kaksjalkasille nykyisin kahvin kera Fazerin Doris-keksejä, mielellään vielä tryffelin makuisia .

 

Seuraava Piraijakerhon sovittu kokous peruuntui, koska Kertun yläkulmuria jouduttiin operoimaan. Niinpä me sitten mentiinkin omiin metsiin ja elämä muuttukin kertaheitolla melkein musta-valkoseks, lukuunottamatta tietysti tan-väriäni. Tapasin nääs siellä metsässä uuden kaverin, Eetun. Eetu on tasan samana päivänä kun määkin syntyny valkkari eli valkoinen paimenkoira.  Musta-valko kerhon kokouksessakin oli runsaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Painittiin ja juostiin keskenämme nuoruuden innolla liki tunnin verran , minkä jälkeen ainakin mää olin täysin valmista kauraa iltapäiväunille.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Niinkuin Dollituotteen pääjohtajalle tietysti kuuluukin, niin mää en työtä pelkää. Suorittavan portaan puutyöprojektit ei häiritse mun uniani yhtään. Mää pystyn ja kykenenkin nukkumaan aivan rauhassa sahausten, sirkkelöintien, porausten, jyrsimisten ja hiomisten ynnä muiden työvaiheiden välittömässä läheisyydessä.

 

Niinpä mua ei hirveesti häirinny, kun yks aamu meille ilmesty pari mestaria, huputti muoviverholla osan kämppää ja alko rikkoon paikkoja. Meinaan piikkaan terassin oven edessä olevaa tiilikasaa nurin. Päinvastoin mää yritin sen suojahupun ja seinän välistä kurkkia, että ne piikkaajat tekee työnsä kunnolla ja vie kaikki vanhan takan jämät kaatopaikalle. Sen vanhan takan tilalle kasattiin sitten vuolukivestä uusi uuni. Ainoo, mikä tässä projektissa mua hiukkasen harmitti, että sen huputuksen takia mää en päässy vapaasti liikkuun ulos ja sisään terassin ovesta. Sen huputuksen tarkotuksena oli tietysti se, ettei vanhan takan purkupöly leviä koko kämppään. Uusi uuni toimii nykysin moitteettomasti. Tosin mää oon kuullu ja ymmärtäny sen uunin materiaali-nimityksen ehkä pikkasen väärin. Vuolukiviuuninimityksen sijasta mun mielestä parempi käytännön määritelmä olis nuolukiviuuni.

 

Eetun kanssa me jatkettiin musta-valkoyhdistyksen vauhdikkaita kokouksia.  Toisella tapaamiskerralla vapaapainittiin noin tunti ja seuraavalla kerralla ottelu ilman erätaukoja kesti lähes puolitoista tuntia. Vapaapainisessiot oli aina verisiä, kun jomman kumman hammaskalustossa tapahtu muutoksia. Seuraavalla tapaamisella ilmeisesti  mun kulmuri osu Eetun silmäkulmaan sillä seurauksella, että se aukes. Onneksi Eetun silmä ei vahingoittunu, mutta musta-valko kerhon kokouksiin tuli tauko, jottei silmäkulman haava vain pääse tulehtumaan. Iskä oli myöhemmin yhteydessä Eetun kotiväkeen , josko silmäkulmavamma olisi jo parantunut niin, että kerhon kokoontumisia voitaisiin jatkaa. Silmäkulma oli kyllä parantunut , mutta Eetu oli jostain saanut erittäin helposti varsinkin nenäkosketuksissa tarttuvan nenäpunkin ja niinpä kerhon kokoukset on siirretty hamaan tulevaisuuteen.

 

Helmikuun lopulla iskä sekotti mut ilmeisesti johonkin muuhun, kun se tokas, että ”Johan, nyt on markkinat”. Ei me sitä Johania Tikkurilan torilla tavattu, mutta muuten siellä oli runsaasti ruoan- ja leivonnaisten tuoksuja, paljon ihmisiä ja monenmoisia erilaisia ääniä. Niitä ääniä siellä oli kalastelemassa kaikkien poliittisten puolueiden edustajatkin, jotka himoitsi meidänkin perheen kannatusta ja ääniä. Mää en kuitenkaan suostunu haukkuun niistä ketään ja muutenkin käyttäydyin markkinoilla mallikkaasti ja sivistyneesti.

 

Maaliskuun ekana viikonloppuna mää olin mukana ensimmäisellä vetokeikallani Mellunmäessä, en tosin vielä vetohommissa vaan ihan pelkästään vetäjien maskottina. Keräsin mukavasti rapsutuksia ja sain halibernihommista todella asiantuntevaa kokemusta seuraamalla Dumbon toimintaa, kun se omien vetovuorojensa välillä puki haliliivit päälleen. Hali- ja hulibernin yhteistyö toimi saumattomasti.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jutin ohje sen aktiivi- ja myöhemmin selostaja-aikoina oli:” lapa jäähän ja nimi lehteen”. No, mää toteutin samaa ohjetta hiukkasen mukaellen. Nimittäin. Iskälle kynä käteen. Mää sitten luettelin sille sanoja, jotka se ohjeiden ja vihjeiden mukaan kirjas niitä paperille. Laitettiin se paperinpala sitten postiin ja muutaman viikon kuluttua Ilta-Sanomissa oli tulokset sanaristikkokisan SM-kilpailuiden ensimmäisen alkuerän tulokset ja siellähän se komeili muitten ristikon oikein ratkoneiden mukana munkin nimeni. Jatkokisoihin mää en enää muilta kiireiltäni osallistunu. Iltiksessä ei mun kuvaani sentään julkastu, mutta ranskalaisen rotuyhdistyslehden Club Francais du Saint-Bernard et du Dogue du Tibet julkaisussa mää Kertun kanssa juoksentelen ensimmäisellä aukeamalla Petterin Röykän hiekkamontulta ottamassa kuvassa.

 

Kerttuhan oli jo aikasemmin  käyny hammaslääkärissä yläkulmuriongelmiensa vuoksi. Nyt oli sitten mun vuoro, mutta mun harmina oli alakulmurit. Uutta pysyvää alakulmuria alko tyrkkään vaikka maitohampaat oli vielä tukevasti ikenissä kiinni. Äiskä ja iskä oli yrittäny niitä maitohampaita parhaansa mukaan irrotella heilutelemalla. Ne minkään lähteny,  päinvastoin kun vanhat ja uudet kulmurit rupes kiilautuun toisiansa vasten, niin tilanne alko vaikuttaan vakavalta. Hampaanpoistoon siitä oli lähdettävä. Ja se taas tiesi mun ensimmäistä nukutustani, jonka aikana molemmat maitohammas-alakulmurit poistettiin kirurgisesti. Siitä ekasta nukutuksesta herääminen ja toipuminen aiheuttaa eläintohtoreiden mukaan humalatilaa vastaavan kokemuksen, joten melko nuorena mää otin ekan kännini. Leikkauksen jälkeen alakulmureita jumpattiin sormin ja pallon kanssa oikeeseen asentoon ja tätä nykyä hammasrivistöt on kunnon ojennuksessa.

 

Maaliskuun alussa alko mun peruskouluni ala-aste eli pentukoulu. Ekana koulupäivänä mää olin vähän hämmentyny suuresta määrästä eri rotusia osanottajia. Yhteistä kaikille mun luokallani oleville koirille oli, että kaikilla mukana olevilla roduilla on palveluskoiraoikeudet. Mää käyn nääs edeltäjäni Donnan viitottamaa opintopolkua HPH:n eli Helsingin Palveluskoira Harrastajien tottelevaisuuskoulua.  Ja mun opettajakin on ennestään tuttu Polli. Ensimmäisenä koulupäivänä harjoteltiin kontaktin ottoa, luoksetuloa ja pujottelua ihmis- ja koiraryhmän läpi. Kun mää tajusin, että jokaisesta onnistuneesta suorituksesta palkitaan ruhtinaallisesti nakkimakkarapalalla, niin seuraavalla koulukerralla mää osotin suoranaista innokkuutta koulutustapahtumaa kohtaan ja sillon kaikki luokkakaveritkin oli jo tutumpia.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Samalla viikolla varsinaisen peruskoulutuksen kanssa mulla olko toinenkin oppikurssi. Natalia, joka toimii meidän alajaoston näyttelyasioiden erityisasiantuntijana, järjesti nääs neljän kerran missi-koulun Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksen parkkipaikalla.  Kurssia oli markkinoitu näyttelykoulutus nimikkeellä. Tän intensiivikurssin tarkoitus oli saada jokainen osallistuva koira noudattamaan sivistynyttä kehäkäyttäymistä ja  esittämään tuomarille omat parhaat puolensa ynnä ominaisuutensa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kerttukin osallistu näyttelykoulutus-kurssille. Ennen opetuksen alkua meillä oli Kertun kanssa kolmen vartin paini&juoksusessio Tuomarinkylän pelloilla. Veristä touhuahan se taas oli. Täytyy kyllä sanoa, että Kerttu on todella taitava. Multa nääs puuttu tän painimatsin jälkeen toinen yläkulmuri ilman minkäänlaista lääkärikäyntiä. Varsinaisella koulutunnilla mää olin kateellinen Kertulle, sillä kun oli koulutuseväinä nakkeja ja mulla vaan tavalliset jokapäiväset natural menut. Mää huoltojoukkoja vannotin, että jos ne todella haluaa mun opiskelevan intensiivisesti, niin jatkossa on parempi panostaa koulutusnameihin hiukan enemmän.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Telkkaria mää en juurikaan katsele. Mulle riittää metsässä ja meidän puutarhassa esitetyt Avara luonto-ohjelmat. Naapurien tonteilla riittää monenlaisia siipiveikkoja, niin kun mustarastaita, harakoita, variksia, fasaaneja  ja sepelkyyhkyjä. Pienemmistä tirpoista mää en oo juurikaan pitäny lukua. Iskä on yrittäny osottaa mulle muutaman kerran oraviakin, mutta katsekontaktia mää en oo puissa istuskeleviin kurreihin vielä saanu. Sen sijaan jänikset on helppo havaita maan pinnalta. Mää saatan istuskella tossa meidän puutarhan aidan vieressä pitkiäkin aikoja tarkkailemassa luonnon ihmeitä. Iskä kerto, että pian tähän faunaan liittyy siilitkin, kunhan kevät vielä pikkasen etenee.

 

Välittömästi sen Mellunmäen veto- ja  huli&halikeikan jälkeen me suunnistettiin vierailulle Marjutin ja Jounin luokse. Mää nääs kävin tutustumassa jo ennakkoon tulevaan puolipäivähoitopaikkaani. Äiskä ja iskä suuntas sitten maaliskuun puolivälissä Tampereelle vaarin 97-vuotissynttäreille. Mää kävin Marjutin ja Jounin kanssa sekä vapaana metsä- että Ruskeasannalla narulenkeillä. Kotonakin mää toimin aika usein apukokkina keittiössä. Niinpä mää seurasin lähietäisyydeltä Jouninkin ruoanlaittotaitoja. Optimistina mää tietysti aina uskon saavani maistaa kokattavia keitoksia, mutta ei Jouni heltynyt sen enempää kuin äiskä ja iskäkään kotiolosuhteissa. Välillä mää pistäydyin Marjutin ja Jounin puutarhassakin, mutta aika nopeesti mää pyrin takasin sisätiloihin. Siellä puutarhassa kuulu nääs naapurustosta aivan outoja ja kummia ja pelottavia ääniä. Nythän on todettava, että Marjutin & Jounin ja meidän pihojen välistä etäisyyttä on linnuntietä likimain 25 metriä, katua pitkin kierrettävää tulee 200 – 300 metriä. Mutta jo näilläkin etäisyyksillä mun havaitsema ympäristön äänimaailma muuttu aivan täysin kotoisan tutusta erityisen uhkaavaksi. Sisätiloissa mää maltoin hoitojakson aikana vähän lepäilläkin. Kaiken kaikkiaan Marjutin  ja Jounin mielestä mää käyttäydyin sen verran hyvin, että ne lupas, että mää saatan joskus jatkossakin päästä niille hoitoon.

 

Mulla oli taas myös kuukauden huliberni-keikka Malminiityssä. Paikan virikeohjaaja Laila on jo mun ihan hyvä kaveri ja se esitteli mut taas mummoille ja vaareille, joista kaikki ei välttämättä muista mun edellistä vierailua. Ne jotka muisti, jakso ihmetellä miten mää oon kuukaudessa kasvanu. Ja mun etutassut herätti kunnioitusta: ”noilla kun ottaa kiinni, niin kyllä pysyy”. Mää nuoleskelin iltapäiväkahvin nauttineiden asukkaiden käsiä. Käsipesun saaneet mummot ja papat lupas olla pesemättä käsiään ennen mun seuraavaa vierailua.

 

Seuraavana viikonloppuna me treffattiin taas Kertun kanssa Mätäkivenmäellä. Parkkeerattiin autot metsänreunaan ja lähdettiin lenkille. Loppujen lopuks tän ”lenkin” kokonaispituudeksi tuli äiskän  mittarin mukaan 150 metriä, mutta Tanjan mittariin tuli jopa 200 metriä, kun se puhu ”lenkin” aikana pari puhelua ja tepasteli niiden aikana vähän enemmän. Mulla ja Kertulla ei moisia mittareita edes oo, mutta tän ”lenkin” pituutta kannattaakin mitata aikamitalla. Tunnin ja kahdenkymmenen minuutin aikana me Kertun kanssa juostiin, painittiin, telmittiin, riehuttiin ynnä ilakoitiin yhtäjaksoisesti koko ajan. Kerttu osoitti taas hammaslääkärin kykyjään ja multa jäi viimeinenkin maitohammasyläkulmuri Mätäkivenmäen metsään. Loppupäivän me kumpikin sitten vedettiin onnellisen raukeina unta palloon.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Yks maanantai meille tuli taas pari mestaria, jotka alko repiin ja purkaan olohuoneen parkettia. Mää yritin aluks  kaikin keinoin estää kyseistä vandalismia, mutta iskä vei mut tylysti pois rikospaikalta ja selitti, että kyllä ne veijarit laittaa tilalle uuden uutukaisen lattiapinnan. Sen viikon mää sitten olinkin suurimman osan ajasta evakossa makuu- tai iskän työhuoneessa, kun Antti ja Teemu ahkeroi olohuoneeseen, eteiseen ja keittiöön uuden lattian. Sen verran osallistuin itsekin talkoisiin, että olohuoneen ja eteisen välinen noin metrin mittainen jalkalista vaihdettiin pariin kertaan, kun mää olin yöllä jyrsinyt sen jokseenkin repaleiseen kuntoon. Kolmas jalkalistan pala kelpas vihdoin mullekin ja se on saanut olla rauhassa.

 

Oli mulla omakin vahdittava projekti. Kerttu tai ehkä paremminkin Kertun äiskä  Tanja halus muutamia bernhardilaisaiheisia dollituotteita. Niitä suorittava porras väkersi mun tiukan valvonnan alaisena. Ensin etsittiin pitkään sopivaa kuva-aihiota, josta voisi työstää bernhardinkoiraa parhaiten kuvaavan pää- ja sivuprofiilin. Sellainen löytyi lopuksi Kertun laumaan kuuluvan Pirkon kuvasta, josta sitten syntyi Pirkko-sarja, mihin kuuluu kynttilälyhty, talouspaperi- ja mukiteline sekä tarjotin/leikkuulauta. Projektin johtajana voin sanoa, että kaikki Pirkko-sarjan tuotteet ovat dollituotteen standardien mukaisia niin raaka-aineiltaan kuin myös visuaaliselta tasoltaan.

 

 

h 069 pirkkosarja

 

Kaikkien näiden remonttien jälkeen mää kyä todella ihmettelen miks yhtä ihan selvää epäkohtaa ei o korjattu. Kattokaa vaikka tosta kuvasta, niin mun  käyttämä meidän puutarhan etelänpuoleisen pation  oven ovikello on sijotettu  kerta kaikkiaan aivan väärään paikkaan, ensinnäkin liian korkeelle ja kaiken lisäks vielä saranapuolelle?!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Loppukuusta sitten tapahtunutkaan muuta sen ihmeellisempää. Yhdellä metsälenkillä tapasin kahdeksan kuisen rhodesiankoira Jeron, jonka kanssa meillä oli afrikka-eurooppa maanosa kilpailut lajina juoksu ilman painia. Afrikka voitti 1 – 0. Mun painonkehitys ylitti jo 30 kiloo ja pentupantakin piti vaihtaa isojen likkojen kaulaimeen. Tappara raivas tiensä kiekkoliigan välieriin. Matotkin saatiin lattialle koko kämppään, kun musta oli kehittyny sisi (sisäsiisti, toim. huom.)

 

Aprillipäivänä mut kiikutettiin Tammiston Univettiin. Mää ajattelin, että nyt ollaan tekemässä  Jannelle jotain aprillipäivän kujetta  ja odottelin täysin rauhallisena mitä seuraavaks tapahtuu. Mää sitten vähän yllätyin, kun mun oma rauhallisuuteni ei siinä tilanteessa riittänytkään, vaan sitä tehostettiin kemikaalisesti. Janne sitten kuvaili rtg-säteillä mun takajalkojani ja tulkitsi kuvia niin, että mun oikeen takajalan polvessa oli OCD eli irtopala. Meidän huoltovääpeli oli nääs havainnut mulla osa-aikaontumista ja vaatinut välitöntä oikeen jalan lääketieteellistä tutkimusta vaikka iskä oli yrittänyt rauhoitella äiskää. Tästä Jannen diagnoosista äiskä  sitten  jaksoi iskälle muistuttaa, että hänenkin havaintonsa marttamaisuudesta huolimatta saattoivat olla oikeita. Suorittava porras pyysi nöyrästi anteeksi ja myönsi olleensa tässä tapauksessa väärässä.

 

Sitten sovittiin Jannen kanssa aika milloin oikean takajalan polvi voitaisiin operoida kirurgisesti kuntoon. Siihen asti mun piti kulkea kiltisti narussa, ettei suurempia vahinkoja pääsisi enää sattumaan.Janne kuitenkin sairastui, leikkausaika siirtyi kuukaudella eteenpäin. Äiskä halusi ehdottomasti, että vaadittavat korjaustoimenpiteet tehdään nopeammalla aikataululla ja sai kuin saikin Animagin Esalta leikkausajan huhtikuun puoleen väliin. Se narussa kulkeminen ei oo  mun rakkaimpia lajejani. Kyllä mää tietysti kuljen kytkettynäkin ihan mallikkaasti, mutta ihan pääkopan eli kuupan sisäisen toiminnan kannalta vapaat metsälenkit on mulle tuiki tarpeellisia.

 

Palmusunnuntaina me oltiin varauduttu pieniin virpojiin. Niitä ei meidän oven takana vilissy ennen kun Lumi ja Vivi soitteli ovikelloo. Lumi ja Vivi saikin sitten koko virpojille varatun suklaamunavaraston. Vivin kanssa mulla synkkas oikeen mainiosti, mutta jostain merkillisestä syystä Lumi epäili vahvasti, että mää puren sitä, jos se edes vilauttaa mulle kättään. Enhän mää nyt semmosta menisi tekemään. Kyllä Lumikin sen loppujen usko, mutta pieni bernipelko sille kuitenkin jäi vaikka mää yritin selittää, että mää oon ainakin yhtä kiltti kun Donna, jota Lumi ei pelännyt lainkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäislauantaina hurautettiin taas Tampereelle. Käytiin moikkaamassa vaaria Ruotulassa. Edellisellä kerralla mää olin ollu sen sylissä, mutta tällä kierroksella mää tyydyin tervehtiin vaaria pelkästään lattiatasosta. Olis nääs saattanu olla hiukka liikaa elopainoo vaarin syliin. Samalla reissulla piipahdettiin myös mulle tutussa paikassa  Kaukajärvellä, missä nuorempi isoäiti poisti runsain mitoin hötökarvaa mun korvistani. Äiskän suorittama korvakarvojen trimmaus herätti nääs hilpeyttä molemmissa isoäideissä, vaikka äiskä sanoi noudattaneensa ehdottomasti ja erittäin tarkasti vanhemmalta isoäidiltä saamiaan ohjeita.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Puolivuotissynttäreitä mää vietin ilosena 31,5 kilosena. Nautin juhlan kunniaks maukkaasta naudan reisiluun puolikkaasta ja Tapparan 2- 0 voitosta, jolla porkkanapöksyt jatkaa taistelua Rauman Lukon kanssa kiekkoliigan finaaliin pääsystä.

 

Doris, helmikuu – 10. huhtikuuta 2015, jolloin mulle tuli ajanlaskumittariin puoli vuotta

 

 

Iskällä on sellainen vakaa käsitys, että tomaatit pitää säilyttää huoneenlämmössä eikä jääkaapissa. Mikäs siinä, kyllä se mulle sopii. Nimittäin. Yks päivä kun äiskä ja iskä tuli kotiin, ne huomas olohuoneen matolla punasia jälkiä. Tästä suuresti huolestuneena äiskä alko etsiin musta verijälkien aiheuttamiskohtaa. Niitä ei löytyny. Sen sijaan mattoa putsatessa löytyi siemeniä, jotka olivat peräisin keittiön pöytätasolla varastoiduista tomaateista. Iskäkin joutu näin ollen luopumaan periaatteestaan ja nykysin tomaatit säilytetään meillä joko jääaskissa tai muuten suljetussa tilassa.

 

Huhtikuun alun lämmin ja keväinen sää houkutteli meitä avaamaan tän vuoden grillikauden. Tapahtumaa varten henkilökunta hommas itselleen reilunkokoset naudan ulkofilepihvit. Grilli valmisteltiin toimintakuntoon, pihvit taputeltiin valmiiksi grillausta varten temperoitumaan ohjeiden mukaan huoneenlämpöön ja iskä leikkas lautasille valmiiksi tomaatteja ja muita lisukkeita. Äiskä meni puutarhan puolelle tarkistamaan grillin lämpötilan ja iskä poistu jostain muusta syystä keittiöstä muutamaksi hetkeksi. Iskän palatessa keittiöön mää olin tomaattilautasten kimpussa ja kehui äiskälle pelastaneensa meidän lisukkeet. Äiskä sen sijaan tuijotti epäuskoisena hieman sivummalla olevaa tyhjää lautasta ja kysyi sangen voimakkaalla äänellä: ”MUTTA, MISSÄ ON PIHVIT?”. Henkilökunnan katseet kohdistu samanaikaisesti muhun, kun mää nuolin onnellisena suupieliäni. Tapahtuneen perusteella mää sain uuden ei-niin-kovinkaan hellittelynimen: rosvopäällikkö. Toisaalta määkin voisin vähän moittia henkilökuntaa. Niitä pihvejä oli mun laskujeni mukaan tasan kaksi. Pahoin nääs pelkään, ettei mua oltu huomioitu lainkaan niitten lihapalojen hankinnassa.

 

Muutaman viikon kuluttua säätila oli taas otollinen grillaukselle. Huoltojoukot oli päätyny porsaan sisäfileestä valmistettaviin noisetteihin. Tällä kertaa lihapaloja vartioitiin sekä ennen että jälkeen grillausta niin tarkasti, ettei Ruskeasannan rosvokopla päässyt edes yrittämään varastamistoimia.  Aiemmista pääjohtajista ainoastaan Dolli yllätettiin kerran vastaavasta rikollisesta tilanteesta. Iskä oli paistanut jauhemaksapihvejä, jotka jäivät hellan kulmalle jäähtymään. Dolli saatiin kiinni itse teosta, kun muutama ilmeisesti liian herkulliselta tuoksuva makupala oli jo kadonnut pihvilautaselta. Tämän jälkeen meidän perheessä jauhemaksapihvit on tunnettu rosvopihvien nimellä.

 

Huhtikuun puolessa välissä oli sitten edessä se polvileikkaus. Äiskä ja iskä saatto mut aamulla Malmille Esan luokse. Apexista luvattiin sitten ilmotella, kun mää olisin taas operaation jälkeen valmis lähteen kotiin. Esa soitti iskälle iltapäivällä ja kerto heti aluks, ettei mun polvessa mitään irtopalaa ollutkaan. Kysymys olikin siitä, että mun oikeen takajalan polven ristiside oli repeytynyt ja samalla ristiside oli repäissyt sääriluusta irti pienen luupalan, mikä näkyi röntgenkuvissa. Totuus selvisi vasta kun Esa näki tapahtuneen leikkaustilanteessa. Ristiside kiinnitettiin uudestaan sääriluuhun teräslangalla. Mää olin leikkauksen jälkeen taas aivan töttöröö ja takapääkään ei toiminut lainkaan epiduraalipuudutuksen jäljiltä. Ensimmäisen vuorokauden ajan mua pitikin auttaa mahan alta pujotetulla viltillä, koska takajaloissa ei ollut mitään tuntoa. Vähitellen mun olotila parani, mutta takajalan haavan piti parantua 10 päivää ennen tikkien poistoa ja tän ajan mun piti käyttää kuuppaa, etten mää pääsis itse hoitaan haavaa. Onneks edellisellä Tampereen vierailulla isoäidit esitteli kuupan korvaavan keksinnön eli uuden mallisen kaulurin. Etolasta/Etrasta saa nääs Nomalen muovia (tuotenimike:  Nomalen 2801N86 paksuus 10 mm), jota nuorempi isoäiti kutsuu retkipatjaks.  Tästä raaka-aineesta leikattu kauluri, jonka keskelle saksitaan pään mentävä aukko, nimittäin joustaa kaikkien esteiden kohdalla ja törmäilyt esim. ovenkarmeihin ovat historiaa. Mun kohdalla tän kaulurin halkaisija oli melko suuri noin 80 cm, koska sen piti estää ulottuminen takajalan polven nuolemiseen. Retkipatjakaulurin hyvä puoli on myös se, että se on huomattavasti mielyttävämpi  päänalunen nukkuessa ja levätessä kuin muovinen kuuppa.

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tää mun polvileikkaus ja siitä kuntoutuminen teki tietysti kaikki lähiajan suunnitelmat uusiksi. Mun piti jo pääsiäisenä tavata siskolikkani Frida, mutta se piti tottakai perua, koska jo ennen leikkausta mut oli määrätty ainoastaan hihnassa kävelyyn. Huhtikuun lopulle ajottuva mun vetämä Mätäkivenmäen PentuPuuhis piti peruuttaa. Koirakouluun ei oo hetkeen aikaan mitään asia, onneks Pirjo kerto muutamia harjoitusvinkkejä, joita voi tehdä myös toipilasaikana. Näyttelykoulutuksesta ei tämän vuoden kesäksi ole mitään hyötyä, mun turkissahan on leikkauksen ja epiduraalipuudutuksen jäljiltä muutamia isohkoja aukkoja. Metsälenkitkin  kuljetaan toistaiseksi narussa koirakavereita vältellen, sillä niiden saati Kertun tapaamisen seurauksena mopo saattaisi lähteä täysin käsistä. Kaikki hyppiminen ja riehuminen on kiellettyjen asioiden listalla samoin kuin uinti ja vesijuoksu. Ja tällaista mun pitää kestää pari kuukautta leikkauksen jälkeen, mikä tarkoittaa että vasta juhannuksena mää saan taas vapaasti toteuttaa itseäni.

 

Kerttu ja sen äiskä Tanja päätti helpottaa mun toipilasaikaani ja ennenkaikkee mun kuupan sisäistä toimintaa lainaamalla mulle virikeleluja. Niitten avulla mää saan nääs rassata aivonystyröitäni. Ruokailut mää nautin nykysin hirmuliskon selkää muistuttavalta asetilta, jonka henkilökunta on päättänyt lunastaa Kertulta mun jatkuvaan käyttööni.

 

Mulla on viime aikoina ollut sellanen projekti, että mää oon pyrkiny poistaan noilta mun henkilökohtaisilta avustajiltani eli pehmoleluiltani niiden mahdollisuutta tehdä aistihavaintoja. En oikeen itsekään pysty selittämään mistä moinen johtuu. Tää alko siitä, että Romy- ja Voitto-berniltä ja Ransulta mää poistin hajuaistin. Niillä ei oo enää kirsua. Sitten kanalta, aasilta ja muutamalta muultakin lähti kuuloelimet elikkäs korvat. Osaa näistä aistimista ei heti löytynyt, joten äiskä tutki tarkkaan mun jätöksiä ja niiden seassahan niitä sitten putkahtelikin esiin. Tällä hetkellä mää oon päässy jo seuraavalle asteelle. Nyt on nimittäin menossa makuaisti. Kohta kenelläkään avustajallani ei oo nääs enää kieltäkään. Kaikkien aikasemmin  suorittamani kurmuutusten  perusteella tuntoaisti on koko avustajakunnalle tuntematon käsite. Ehkä mää saatan säilyttää näillä veijareilla näköaistin, saas nyt nähdä. sen verran vielä, että Irkkukin on nykyään raajarikko.

 

No niinhän siinä kävi, että koko meidän perheen kannustuksesta huolimatta Tappara pääsi kyllä taas finaalipeleihin  mutta jäi kuin jäikin taas hopeelle. Vanha totuus, että aina ei voi voittaa pitää nykysin kai kirjoittaa, ettei aina voi voittaa ei edes joka kolmas kerta. Mutta ei me luovuteta, tästä vielä noustaan!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vanha teekkareiden vappumääritelmähän kuuluu: vappu on huhtikuun 30. päivän ja toukokuun 13. päivän välinen yö. Ainakaan tänä vuonna iskä ei noudattanut perinteitä. Me herättiin nääs vapun päivän aamuna pirteinä jo puoli kahdeksalta. Juhlittiin muutenkin rauhallisesti, käytiin Tikkurilan uuden torin avajaismarkkinoilla ja metsässä bongattiin tän vuoden ensimmäiset korvasienet. Siinäpä se meidän vappurieha olikin. Nyt sitten vaan odotellaan juhannusta. Mää nääs takaan, että silloin meno on huomattavasti riehakkaampaa, kun mun liikuntarajotteet  on päättyny.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Suorittava porras teki jo ennen ensimmäistäkään Dollituotteen pääjohtajaa meille puutarhakalusteet, joita sitten on vuosien aikana huollettu ja hoidettu. Kumpikaan aiemmista pääjohtajista ei löytänyt puutarhatuoleista moitteen sijaa. Mun asettamat laatuvaatimukset ja -standardit on ilmeisesti hieman aiempaa tiukemmat. Nimittäin. Kuvasta voinet päätellä, kumman puutarhatuolin käsinojassa mää havaitsin selviä puutteita, jotka suorittavan portaan tulee pikimmiten korjata.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Doris, huhtikuu – toukokuun puoliväli 2015,  juhannusta odotellessa

 

 

Seuraava projekti tässä mun polvitraumassa oli sen teräslangan poisto oikean takajalan polvesta, jotta sen raajan luut pääsis kasvaan normaalisti. Sehän tiesi taas narkoosia ja Esa ajelutti koko jalan karvat vaikka loppujen lopuks jalkaan tuli vaan pieni kahdella tikillä suljettava aukko. Toimenpiteen seurauksena Esa määräs mulle taas kuupan päähän ja kipulääkityksen jatkamisen heinäkuun puoleen väliin saakka. Liikuntaa sai suorittaa ainoastaan naruun kytkettynä eikä kavereitten kanssa saanut edes moikata saati riehua.

 

Ei siinä mitkään kuumat saati helteiset kelit ollu, mutta mää aloin juoda vallan vimmatusti. Ja mikä suun kautta meni sisään tuli runsaina pissamäärinä takapäästä ulos. Kun ne juodut vesimäärät oli useempia litroja päivässä, niin me lähdettiin Tammiston Univettiin selvittään mistä ny oikeen oli kymysys. Veri- ja pissa näytteiden perusteella mulla sitten todettiin akuutti munuaisvaurio, joka johtu oikeen takajalan polven operoinneista suoritetuista narkooseista ja pitkäaikaisesta kipulääkityksestä.

 

Mää jouduin viettään ensimmäistä kertaa yön poissa kotoa Univetin eläinlääkäriasemalla tiputuksessa eli suonen sisäisessä nesteytyksessä. Mää lopetinkin sitten välittömästi niitten kipulääkkeiden syönnin, eikä niille enää mitään tarvetta tuntunu olevankaan. Viikon päästä käväsin antamassa kontrollinäytteet ja kaikki veri- ja pissanäytteiden arvot oli palannu normaaleiks.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Luontokin oli taas puhjennu kukkaan ja erityisesti voikukkaan. Sehän sopi mulle. Mää nääs popsin suurella mielihalulla voikukkia, siis nimenomaan niitä keltaisia kukkaosia. Voikukan lehdet mää jätin rauhaan. Puna-apiloista mää en välittäny lainkaan, mutta valkoapiloiden kukat maistu kanssa erittäin hyviltä. Ilmeisesti kaikki koirat tykkää samasta suippolehtisestä heinästä kuin määkin. Sen sijaan nuorten saniaisten lehdistä mää en tiedä muitten pitävän yhtä paljon kuin mää. Kaiken kaikkiaan luonnon oma salaattipöytä maistu mulle erittäin hyvin vaikken mää mikään vegaani olekaan.

 

Käväsin muutaman kerran Tamaran luona fysioterapiassa kuntouttamassa jalkaani. Saatiin sieltä ohjeet mitä kotioloissa voidaan tehdä kuntoutuksen edesauttamiseksi. Siellä vastaanotolla mää mää nousin kerran takajaloilleni ja laiton etutassuni iskän olkapäille. No Tamarahan tokas siihen, että toihan on erittäin hyvä kuntoutusliike mun takajalkojeni ja varsinkin sen leikatun jalan venyttämiseksi ja kuntouttamiseksi, koska paino kohdistuu täysillä molemmille takajaloille. Multahan oli aikaisemmin kielletty ja estetty moinen hyppiminen, mutta nyt mää sain oikeen luvan kanssa ja jopa toivottuna tekona toimia pystysylikoirana ja jakaa samalla pusuja iskälle ja äiskälle.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Juhannuksena sillin ja uusien perunoiden aikaan, tosin kumpikaan ei kuulunut mun ruokavaliooni, mää pääsin vihdoin temmeltään vapaana metsässä. Näin taas pitkästä aikaa Marin ja Taiskan, mutta ne oli jotenkin laiskistunu sitten viime näkemän eikä enää juassu mun yhtä vauhdikkaasti kun aikasemmin. Maisasta ja Rassista varsinkin Maisa oli onneksi yhtä vauhdikas ja leikkisä kun ennenkin. Uusia ja suunnilleen mun ikäsiä tuttavuuksia, joilla vauhtia riitti, mää tapasin lapukka Nadan, bullmastiffi Ellan ja nova scotian noutaja Hemmon. Kyllä mää todella nautin kun palattiin taas normaaliin päivittäiseen metsälenkkeilyyn. Niillä metsälenkeillä tapaa aika usein tai melkein jopa joka kerta namusetiä ja -tätejä. Pieniä lapsiahan niistä varotellaan ja aivan aiheesta. Mutta nää metsälenkkien namusedät ja -tädit iskäkin on todennu vaarattomiks, niillä kun ei todellakaan ole mitään taka-ajatuksia. Ne vaan ihan hyvää hyvyyttään jakaa herkkunameja meille nelijalkasille.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Yks viikonloppu äiskän sisko Eeva tuli meille kylään. Iskä oli hankkinu palan lohta, josta se leikkeli neljä kunnon lohimedaljonkia eli yks kappale oli varattu munkin nautittavaks. Grillausta varten valmiit medaljongit loju keittiön työtasolla odottamassa jatkotoimenpiteitä, kun iskä käväs muutaman sekunnin ajan olohuoneen puolella. Palatessaan se laski muutaman kerran työtasolla olevia lohenpalasia, muttei yrityksistä huolimatta saanu yhteismääräksi kun kaksi kappaletta sekä mun tyytyväisen olosen huulieni nuoleskelun. Päätettiin sitten, että äiskä ja Eeva saavat syödä jäljelle jääneet medaljongit. Äiskä lämmitti grillin, toi kalanpalat grillin aputasolle, mutta huomas unohtaneensa grillausöljyn keittiöön. Palatessaan välittömästi grillin luokse ei näköpiirissä ollut enää ollutkaan muuta grillattavaa kuin juuri noudettu öljy ja mun tyytyväinen ilme. Näiden tapahtumien jälkeisessä oikeuskäsittelyssä mietittiin vakavasti mun toiminnasta aiheutuvia rangaistusseuraamuksia. Todettiin kuitenkin, ettei mua voi vielä ikäni puolesta pitää edes nuorisorikollisena, koska pentuvaihekaan ei vielä ollut ohi. Myös iskä ja äiskä olivat edesauttaneet tapahtumia jättämällä kyseisen houkutuksen, vaikkakin vain hetkeksi, vahtimatta. Rikosseuraamuksena mulle langetettiin yhdyskuntapalvelua, jonka mää suoritan jatkamalla kuukausittaisia vierailujani Malminiityn vanhainkodissa. Iskä ja äiskä velvoitettiin vast edes vahtimaan ja sijoittamaan moiset houkutukset varmempaan talteen pois mun ulottuviltani. Lisäksi todettiin, että mää olin saanut ainakin viikon ellei parinkin annoksen tarvittavia omega-öljyjä.

 

Iskällä ja äiskällä oli seuraavaksi vuorossa pation kunnostus; hionta ja uuden suojaavan puuöljykerroksen levitys. Sitä varten piti poistaa kaikki pation irralliset kalusteet kuten esim. riippuvamallinen aurinkovarjo, joka sijoitettiin urakan ajaksi väliaikaisesti itäiseen puutarhaan vaakatasoon maantasolle. Nyt kyllä täytyy sanoo, ettei noi tunnu mistään mitään ikinä oppivan. Sitä aurinkovarjon kangasta oli nääs ja nimittäin eri hauskaa repiä ja raastaa sillon kun ei pihalla olluy minkään valtakunnan valvontaa. Sitten kun patio oli saatu taas edustuskuntoon ja aurinkovarjoa alettiin hilata takaisin sen normaaliin olotilaan eli pystyasentoon, varjon kankaassa oli havaittavissa lievää suurempia palkeenkieliä ja niin suuria reikiä ja aukkoja, ettei se suojannut enää sen paremmin auringolta kuin sateeltakaan. Vanha varjo poistukin sitten Sortti-aseman kautta aurinkovarjojen taivaaseen ja sen tilalla on nykyään vastaavanlainen uusi hankinta. Niin, siinä sivussa mää pureskelin myös äiskän huolimattomasti vapaaks riistaks jättämän muovisen kastelukannun toimintakyvyttömäksi.

 

a3EA6EA54-21C2-4925-9D06-3AF14D94F02C

 

Sitten kun se jalkaepisodi oli saatu hoidettua ja vapaa liikkuminen oli taas enemmän kun sallittua, mää aloin uintiharjotukset. Mää nimittäin rakastan vettä kaikkia lätäköitä, ojia ja allikoita myöten. Kun sitten seuraavan kerran mentiin Firan montulle niin määhän suorastaan loikin sinne lampeen. Tästähän seurauksena oli se, että viimeisen loikan jälkeen etutassut ei enää ylettnytkään pohjaan, joten mää opin saman tien ja ennen varsinaisia uintisuorituksia sukeltaan. Niin innokas mää mää olin, että toistin saman proseduurin uudestaan muutaman kerran. Yön yli nukuttuani mää seuraavana päivänä loikin samalla innokkuudella veteen, mutta tajusin suunnata liikeradan enempi rannan suuntaisesti, jolloin sukellukset jäi vähemmäksi. Ensin mää vaan kahlailin niin syvällä, että vesi ylettyi kaulaan asti, mutta eihän siinä kauaa menny kun mää jo opin uimaan koiraa. Paitsi, että en mää hirveen pitkältä matkalta vieläkään lähde keppiä tai palloo noutaan. Kavereitten kanssa ne vesileikit on tietysti kaikkein hauskimpia. Varsinkin Maisa on varsinainen vesipeto. Sen kanssa on tosi riemukasta polskia ja melskata Firan montun lammessa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Heinäkuun 10. päivä mun lapsuuteni virallisesti loppu. Siirryin nääs pentuluokasta nuorten luokkaan. Täytyy todeta, ettei se pentuaika menny ihan kuin Strömsössä, oli siinä nimittäin sen verran terveyteen liittyviä eläinlääkärikäyntejä ja harmeja. Nyt mää sitten toivonkin parempia ja ilosempia aikoja. Ja niin, täst edes mua varmaan sitten pidetään nuorisorikollisena, jos keittiön pöydältä tai muilta aputasoilta häviää yllättäen pihvejä, lohimedaljonkeja tai muita herkkuja.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Siitähän oli jo melkosen pitkä aika, kun mää olin viimeksi tavannu lähisukulaisiani. Äitini Idan silloin kun se söi mun nakerteluluuni ja siskolikan tapaamisesta oli siitäkin vierähtänyt melkonen tovi. Niinpä sitten yks päivä hurautettiin Tervakoskelle katsastaan mitä Fridalle kuuluu. Vaikka mää oonkin isosisko, on Frida kyllä mua isompi ja ennen kaikkee korkeempi. Meidän edellisestä tapaamisesta kulunu jo niin pitkä aika, että ainakin kaksjalkaset epäili mahdetaanko me enää laisinkaan muistaa sukulaissuhdettamme. Niin tai näin, kyllä me vauhdikkaasti yhdessä kirmailtiin ja temmellettiin. Tosin Fridalla on ilmeisen mietteliäs ja pohtiva luonne, se nääs ensin katselee ja pähkäilee, että kannattaako kaiken maailman riekkumisiin lähteä mukaan. Kaiken kaikkiaan me tultiin tietysti loistavasti toimeen keskenämme. Lähtiessä sovittiin, että nähdään taas viimeistään meidän yksvuotissynttäreillä Ruskeasannalla.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Isoäidit oli jo aikasemmin suosittanu, että mää kävisin osteopaatilla tarkistuttamassa, että mun luustoni on kaikin puolin ok. Osteopaatilla käynti viivästy sen oikeen takajalan polven operoinnin takia. Äiskä vei mut sitten elokuussa Caritan luokse Meilahteen vastaanotolle. Carita totes, että mun takaselkä oli täysin jumissa ja kielsi multa tykkänään ne pystyhalit, koska ne hänen mukaansa aiheutti lisää selän jumitusta. Iskä vei mut seuraavalle Caritan käynnille Nurmijärvelle. Caritan mielestä selkä olikin jo paljon parempi, mutta osteopaattisen jatkohoidon vuoksi olisi hyvä käydä ortopedillä kuvauttamassa mun selkä ja takajalat, jotta jatkohoito kohdennettaisiin oikein ja selvitettäisiin tarvitsenko mää perinteisen lääketieteen hoitoa. Varsinkin kun Carita kuuli jostain mun takapään luustosta jonkinlaisen ”napseen”.

 

Elokuun jälkimmäisellä puolikkaalla mua ja iskää kiusas jatkuvat helteet. Mää kävin lähes päivittäin helpottamassa omaa olotilaani uintiretkillä Firan montulla ja Rajasaaressa merivedessä. Ennen helteitä vettä oli satanut niin runsaasti, että metsälenkeillä me löydettiin reiluja kanttarellisaaliita. Tiedä sitten tuleeko musta varsinaista etsivää kanttarellikoiraa, mää kun nääs maistelin sitä vahverosatoa suoraan maasta.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Elokuun viimesenä viikonloppuna oli Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa Sennenkoirien erikoisnäyttely, jossa samalla vietettiin meidän rotuyhdistyksen 50-vuotisjuhlia. Polvileikkauksen vuoksi mää en en osallistunu varsinaisiin kehätapahtumiin, kun karvapeite ei vielä kaikin osin ollu kasvanu normaaleihin bernimittoihin. Pikkusisko Frida sen sijaan osallistu sohvachampion-kisaan ja sijottu neljänneks. Palkinnoks Frida sai tosi ison ja upeen pokaalin ynnä kassillisen koiratarviketuotteita. Mää puolestani osallistuin koko tapahtuman avanneeseen juhlakulkueeseen. Kansallispukuisen ja Suomen lippua kantaneen Seljan perässä kulkueen alkupäässä marssivat halibernit ja niiden joukossa määkin tepastelin reippaasti huliberninä, sillä mullahan ei oo vielä virallista halibernistatusta vaikka oonkin 7-viikkoisesta lähtien vanhainkotivierailuja säännöllisesti tehny. Halibernien jälkeen juhlakulkueessa tulivat sveitsiläiset vetäjät. Yhdentoista koirakon, mukana oli bernien lisäksi yksi entlebuchi ja kaksi iso sveitsinpaimenkoiraa, kärryihin oli laitettu asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Oli nääs Suomen ja Sveitsin lippuja, isoja pehmobernejä, heinäpaaleja, maitotonkkia ja tietysti pari lastakin. Sen verran mää katson välillisesti osallistuneeni sveitsiläisten vetäjienkin osuuteen, että yhdestätoista vetokoirakosta seitsemällä oli Dollituotteen valmistamat kärryt.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Doris, toukokuun puoliväli – elokuu 2015