DOLLITUOTTEEN LYHYEN HISTORIAN OSA II

Donna ja Hilla

DOLLITUOTTEEN LYHYEN HISTORIAN OSA II

Dollituotteen nykyinen pääjohtaja Donna (Zweierteam Indica) syntyi Tampereella 23.07.2004. Seitsemän viikon ikäisenä hän muutti vakituiseen asuntoonsa Vantaan Ruskeasannalle. Donnan hallitsema arvonimi Dollituotteen hierarkiassa on luonnollisesti neiti D. Jotta historian tämä osa olisi mahdollisimman autenttinen ja ennen kaikkea objektiivinen, henkilökunta on päättänyt, että Donna saa aivan omin sanoin kuivailla tapahtumien kulkua. Joten neiti D, olepa hyvä:

Kato nääs vallan moro!

Mää siitä muutosta paljo mitääm muista. Kaukajärveltä ku lährettiin niimmää olin takapenkillä sen hualtovastaavan sylissä ja suarittava porras oli puikoissa. Ennen Lempäälää mää vetelin jo sikeitä. Pari kertaa matkalla heräsin katteleen maisemia mutta varsinaisesti havahruin vasta Ruskeesannalla.

Mää tutustuin ekana ulkotiloihi. Muutem mukavat paikat, mutta nää mitään viherpeukaloita oo. Villiviinienki alalehret ne o jättäny harventamatta ja yks piäni varelmantaimi oli iha väärässä paikassa. Mää poistin se välittömästi. Ne riamuitti ja taputti käsiään. Ne ku ei ollu tiänny mun hortonoomin tairoista entuurestaan mitää. Mää sanoin niille, ettei kaivinkonekauppaanka ny kannata enää mennä, mutta sen ne sano kyä kokemuksesta jo tiätävänsä.

Varsinaine vastaanottokomitea oli ryhmittyny olohuaneen lattialle. Siinä oli sammakkoo, aasia, nallee, kvasimooroo, yks haskiki ja muutama muu kekkeruusi. Mää kaaroin ne varmuuren vuaks kaikki. Ne on nyssi mun henkilökohtasia avustajia. Mutta emmää ny viä ehtiny niihi sem paremmin tutustuu. Katotaan sitte vaikka huamena.

Kulttuuripualeen tuli kyä suuri muutos kummää olin tottunu lirautteleen Aamulehren päälle, niinny tarvi opetella tekeen sama asia Hesarin kulmalle. Siino sentään pikkasen erilainen toi kirjainmalli varsinki kursiivitekstissä. Kurmeekulttuurista sevverra, että pöperöitten taso täälä on tasan sama ku ennenki, eikä annoskokoka muuttunu mikskää. Nää on varmana käyny saman kokkikoulu ku Hilkkaki.

Sitä mää kyä vähä ihmettele että ne jo autoreissulla puhu kokoaja jolleki Ronnalle eikä siä autossa ollu muita ku me kolme. Ne jatko samaa nimittelyä tääläki. Sitte ne sano että mää oonny pääjohtaja. Seuraavassa virkkeessä ne kuiteski totes ettei musta kuitenkaan mitää pomoo tu! Mää kyä sanoin että onpa teillä ny ristiriitasia lausuntoja. Ne sano että siitä asiasta ei neuvotella. Mutta noita henkilökohtasia avustajia mää saan sitte pomottaa, käskyttää ja kohrella iham mitem mää tahron.

Siskolikkaki muutti samana päivänä. Peesaili ensten mua sata kilsaa mutta jäi sitte enne Hiirimäkee jonneki Puuhamaan kupeeseen. Kyä Hillan kelpaa, ei taira tulla virikkeistä niillä kulmilla puutetta. Hilla o tossa kuvassa niinku enempi oikeella ja mää ite pualestani sitte taas vasemmalla kärellä.

Sillai tääläki o kyä helppoo, ku toi suaritusporras osas jo entuurestaan samaa kiältä kummääki. Sitä hualtohenkilöstöö o vähä vaikeempi ymmärtää, se ku puhu varmaan kai jotaim murretta. Muttei se silti se Turun Murre oo, kyä mää sen oisin tuntenu vaikkei koskaan tavattu ollakkaa, nii oommääki siitä juttuja kuullu. Se samane suoritusportaan häiskä kerto, että mulle o jo iha lähitulevaisuuressa tierossa hommia. Se tarvii mun apua kusse o tekemässä jotai sellasta mun ikäsille kaksjalkasille tarkotettua juttua. Mutta mää enny saa kertoo siitä viälä sen enempää.

Mutta ei vaa, nymmää paam maate, on nääs ollu melkosen tapahtumarikas päivä ja mää on ny aika väsyny. Soom moro.

neiti D, 7 viikkoa

Hortonoomi hommissa

Mää oonny kekannu muutamia juttuja! Se jota ne nimittelee Ronnaks, se oonkim mää itte. Ne ei vaa osaa sanoo sitä reetä iha tyylipuhtaasti. Sitte se hualtovääpeli joka osaa kyä muita kiäliä muttei ymmärrettävästi mansee, ni sitä mää sanon tästeres äiskäks ja sitä puupalikoitten kans heilujaa iskäks. Me on löyretty iskän kans jo iha yhteine juttuki, arvaas mikä! No tiätysti Tappara. Iskä kerto että se kävi jo Koulukarulla siinä Pyynikin kaljatehtaan viäressä kattomassa ku Tappara voitti Suamen mestaruuksia. Nymme on seurattu töllöstä vöörltkuppia ja orotellaan että kauren hokinait-lähetykset alkas. äiskä ku ei o Mansesta ni täytyy ymmärtää ettei se kiakosta ymmärrä juuri mitää, hyvä jos erottaa paittion molken häirinnästä. Se hurraaki jonku hooiiäfkoon puolesta. Mutta enempi mää kyä ihmettelen tätä erellisen pääjohtajan velipojan Wäiskin perhettä, nii mukavia kunne muuten onki. Ne suosii jotain sokereita ja meinaa aivopestä sen Vilmankin, niitten tytön, joka o viälä kuiteski aika nuari, ni näitte sokereitten kannatajaks. Eiks siinä nymme piäneltä likalta hampaakki pilalle?

Täälä on rampannu joka päivä jos jonkinnäköstä relekaatioo. Iskä o ollu vähä hermona kunne kaikki o sanonu että ne viä mun mukanansa omaan kotiinsa. Siks iskällä onki jatkuvasti suara linja auki kyttikselle jos sen pitää nääs ilmottaa varkauresta. Se sano että se o kyä ottanu kaikkie viarailijoitte sormenjäljet ja muut tuntomerkit ynnä autojen rekisterinumerot taltee, että vorot saaraan kyä kiinni tuatapikaa ja rankasutoimenpiteet tulee oleen jopa korkeimmassaki oikeuressakin vallan kamalat.

Sittem me oltiin koko meirän perhe loppuviikosta yksillä synttäreillä Epsoossa. Iskä oli varautunu sillai että se oli maanitellu ne supon hyllyllä olevat päälliköt väijyyn siihe talon kulmille ettei mua vaa kitnapata ja vaarita sitte miljoonien eurojen lunnaita. Kaikki meni mun miälestä iha hyvi, mää heiluttelin häntää talonväelle ja kaikille vieraille ynnä esittelin muutenki parhaita puoliaini niinku esimerkiks tota rauhallisuutta. Mutta eikö siitäki tullu sanomista! Kotimatkalla äiskä ja iskä urputti molemmat koko aja että mikset sää vois olla tollai kotonaki, niinku sivistyneesti nääs. Ne väitti että mää oon viaraskoree! Voi hyvät hyssykät. emmää ny ruvennu niille selvää asiaa rautalankasta vääntään, kyä pääjohtajan pitää osata käyttäytyä sillonku tarve ja tilanne niiv vaatii, miätis ny vaikka tota Ollilan Jormaaki, kyä seki osaa olla oikeessa paikassa oikeella tavalla. No mun täytyy kyä myäntää että kotio päästyä mua väsytti vallan kamalasti toi teeskentely.

Vaikkem mää viä pääsekkää muitte pernien kans kouluun nii oommää jo oppinu istuun ja meneen maihi. Eikä toi pantakaa enää kutita yhtää. Mulle o hankittu oma aapinenki. Vuoren verra ku sitä tankataan nii iskä ja äiskä orottaa että mää ens suvena ettin niille semmosia keltasia siäniä. Mää oon nähnykki jo sellasen vahveron kumme käytiin tutustumassa mettään. Enempi mua siä mettässä kyä kiinnosti noi kävyt.

Pääjohtajan hommatki o lähteny hyvin käyntiin. Se piänille vauvoille tarkotettu rojekti on erenny. Mää valittin siihe värit. Siinon ainaski sinistä, oranssia ja valkosta, arvaas mistä mää ne keksin!

Mää voin taas myähemmin kirjotella lisää mutta nysse om moro

neiti D, 8 viikkoa

Donna 10 viikkoa

Ai että mitä mää ny oon tehny? No kasvanu tiätysti.

Mää tapasin tua mettässä pari pernilikkaa. Niistä vanhempi se Nea katteli enimmäkseen päältä kumme Ayran (senkin nimessä on toi ree-kirjain) kans viiletettii pitkin kankasta. Hauskaa oli ja vauhtia piisas! Mutta ettei tuu mitää väärinkäsityksiä ni mun täytyy kyä huomauttaa että Ayran silmänseutu oli turvoksissa jo ennen meirän leikkiä.

Ne likat anto mulle viä lähtiäisiks uuren jäsenen mun avustajakuntaani. Ne erelliset on kaikki aika hiljasta porukkaa.Tätä uutta jäsentä mää oon nyssitte vähä kouluttanu. Se alkaa aina vinkuun kummää puren sitä päästä. Mutta sehän onki Hiiri. Toisen uuren avustajan mää rekrytoin ihan Ameriikasta asti. Siältä se ankka lensi tänne. Se pualestaan osaa vaakkua kussitä puree mahasta. Vaikka se onki amerikan ankka eikä silläkään oo housuja ni ei se kuiteskaan oo se Aku A. koska sillei oo merimiäspuseroo.

Mää oon yrittäny vähäv vikitellä yhtä kavaljeeria, nimittäin tota naapurin roomeoo. Mutta vaikka mää oon käyttäny liki kaiken naisellise viähätysvoimani ni ei se oikeen oo lämmenny. Mää ny sitte tiärä jos se vaikka pitää kypsemmistä nartuista. Mua se kummiski välttelee vaikka mää maassa ryämisin sen eressä. Mää orotankin ny innolla koska mää tapaan sev Wäiskin. Se on kuulemma aina tykänny likoista eikä ikä, koko taikka rotu oo ollu sille mikään kynnyskysymys.

Mää oon kuunnellu aina välillä ratiooki. Mum musiikkimaku on sillai laaja että mää voin kuunnella kaikkee lassisesta rajuunki rokkiin. Toi Tyrävyö on iham mainio rokkiremmi. Kusse Tyriksen Eero kävi mua Marikan kans kattomassa ni mää unohrin pyytää sen nimmarin mun tassuun. Mutta mun ehroton suasikki on tiätysti tää likkapänti se Inrika (Indica, suom.huom.). Siältä ratiosta mää oon kans kuullu että sen hallintoneuvostosta saattaa vapautua useampiakin jäseniä tyrkylle mun esikuntaani. Vinkuukohan neki, jos niitä puree?

neiti D, 10 viikkoa

Donna ja Hilla 12 viikkoa

Ennen näitä pikkupakkasia me saatiin iha säätiarotusten mukasesti melkose runsaasti sateita. Ja siä mettässäki oli satanu. Sinne oli yhteen kallionkupeeseen syntyny sellane piäni lampi. Oiskohan se ollu vajaat viis senttiä syvä, mutta aika laaja se kummiski oli vaikkei ny ihan Längelmäveren kokone. Kummää sen siitä sitte äkkäsin ni olihan mun pakko mennä tutkiin sitä, varsinki kusse vesi oli ihan kirkasta ja puhrasta. Iskä toteski, että nii oli ennenku sää sinne pääsit. Mää harjottelin siinä lätäkössä kaikkia sellasia uintilajeja niinku perhosta ja sammakkoo ja perniä. Sitte mää tutkin tosi tarkkaan sen pohjan ettei sinne vaan ollu jääny mitään mitä en olis ennen kuuna kullanvalkiana nähny. Lopuks mää viä suoritin liki vesipelastustiploomin kummää pelastin kaikki tikutki siältä jorpakosta. Iskä kehu mua taas hirveesti ja sano että kyä se äiskä varmana tykkää kamalasti kussää oot ny ton näköne. Ei se tykänny, se luuli ensin mua nöhvin pennuks ja sitte se pisti mun pesuun. Iskä harmitteli jälkikäteen ettei se saanu ikuistettua mua mustanaamiona. Mää lohrutin sitä ettei tää ny varmaan kuiteskaan jää viimeseks kerraks.

Mää kävin jo hakemassa ekan rokotuksenki. Mää kyä sitä pistosta huomannu kusse lääkärilikka anto mulle muutaman semmosen jäniksenpapanan kokose raksupalasen, niimmää en kerenny eres kissaa sanoo kusse oli jo tuupannu ne mömmönsä mun niskaan. Mää lupasin sille tulla taas neljän viikon kuluttua hakeen viä semmosen tehosteen ja loputki tarveaineet ja se pualestaan lupas että mää saan sitte sillo lisää niitä papanoita.

Nyv viikonloppuna tai paremminki lauantaina mää heräsin jo kamalan aikasi. Mää olin nääs tietone suunnitelmasta, joka koski yhtä sellasta sukujuhlaa, enkä siks malttanu oikeen myöhään nukkua etten vaa jäis kyyristä. No kummää sain ton iskän ja äiskän kammettua sänkystä ja juotettua niille aamusumpit niimme käännettiin auton nokka sinne Puuhamaan suuntaan. Jälleennäkemisen riamu Hillan kanssa oli rajaton. Me juastiin ja painittiin ja purtiin ja taas vähä juastiin ja painittiin ja sitten me rähistiin toisillemme ja välillä mää olin seljälläni maassa ja ja sit taas mää olinki ylimmäisenä ja taas me juastiin ja painittiin ja haukuttiin toisillemme. Me likat muisteltiinki, että täähä o ihan niinku ennev vanhaan Kaukajärvellä. Meirän ihan oikee isä Callu katteli viärestä ja vaikka me sitäkin yritettiin saara mukaan toimintaan, ni se tykkäs enempi kuj joku rapsutteli ja paijaili sitä, onkohan siitä tullu vanha, kusse piti meitä aika lapsellisina. Mutta ei me Hillan kanssa siitä välitetty vaaj jatkettii niitä juaksu-, paini- ym. touhuja. Eihän se Hilla ny ihan just siä Puuhamaassa asu, mutta kyä mun täytyy sanoo, että upeet on sillä ympäristöt, meinaan lääniä piisaa ja luannollisia virikkeitä on enemmän ku riittävästi. Aika kovaa järjestystä se Hilla taitaa kyä pitää. Siinä kun nääs vähä rappuja harjattiin, ni se harja jätettiin sem miälestä täysin väärään paikkaan niinku sillai syrjään ja pystyyn. Hillan miälestä sen harjan oikee paikka o siinä rappusten keskellä ja poikittain vaakatasossa. Ettei siitä vaan olis tulossa semmone perantti jonka lelut pitää olla aina ojennuksessa.

Sit lähtiessä tää meirän isän pualeinen isoäiti Hanne, kusse oli menossa Manseen, lupas viärä terveisiä kaikille kaikille Tapparan tuki- ja turvajoukoille ja uhkas viä, että jos musta otetaan sellane viralline voto, jossa mulla on Tapparan killutin kaulassa ja viiri kainalossa, nim mun osote kuulemma vaihtuu. Onkohan se mukana jossain Vantaan katujen uurelleennimeämistyäryhmässä?

Se Wäiski o kyä torellinen kentlemanni. Tavattiin nääs pyhänä siänimettässä. Ensten se juaksi mua karkuun kummää olin ihan innoissani niin isosta ja komeesta miähestä. Enemmän sillä tuntu olevan asiaa äiskälle ja iskälle, mutta mää menin siihen väliin aina kertoon, ettekkö sää ny mua huomaa ku enskertaa näät, mitä hä? Ei mun tarvinnu sitä yhtään eres purra tassuun, niinku sitä omaa isää kusse kävi mua kattomassa, ni joha se rupes vähä kiinnostuun. Enimmäksee me kyä mentiin sillai, että Wäiski meni ereltä ja mää perässä, muttei se murissu mulle ku ihan vaan pari kertaa. Se o vähä kuv vertaa muihin sellasiin aikusiin koiriin, mitä määkin ny oon viime aikoina tässä kerinny sillai lämpimästi etutassut ilmassa lähestyä. Mää vihjasin, että Wäiski vois kyä tulla meille hoitoon, se ku tuntee paikat entuurestaan. Sen holhoojat jo pualittain lupas! Mää näin kyä Wäiskin ilmeestä, että se epäilee aika vahvasti tätä nykysen hoiron tasoo. Se sano, ettei se erellinen pääjohtaja, se sen sisko, ollu noin impulsiivinen, vilkas, aktiivinen, nopee ja kaikee muuta sellasta, ainaskaan enää vanhoilla päivillään.

neiti D, 12 viikkoa

Donna ja Hilla 14 viikkoa

Joo nääs, kumme käytiin siä Tervakoskella ekaa kertaa, ni Hilla näytti mulle miten se osaa jo hypätä sohvalle. Mun kävi vähä kateeks, varsinki kusse siältä sohvalta irvisteli mulle, että sää et pääsekkää tänne. No mää sitä hommaa muutaman päivän miätin. Sittem mää muistin sen Kustavssonin Veikan, joka on kavunnu Everestille ja muille K-ykkösille ilman lisähappee. Se on nääs melkein mun tuttu, ku äiskän siskon pojan poika Jerry kerto mulle sillo kusse kävi meillä. että se on tavannu sen Veikan ja käyny sen kämpässäki, kussen Jerryn iskä teki vähä remonttia siälä kämpässä. Nii että, vaikka mää oonki vauhtilajien ystävä, esimerkiks nopeen juaksun, nimmää pääryin kuitenki sitte sellaseen enempi tekniikkapainotteiseen suaritukseen, joka perustuu kiipeemiseen. Mää oon nyssitte loikoillu sohvalla aina kummää oon itte niin halunnu. Voi olla että mää päästän Hillanki sohvalle sitte kusse tulee täälä käymään. Se voi ottaa ton piänemmän sohvan.

Yhtenä aamuna äiskä oli suihkussa ku iskä viä lötkötteli sänkyssä. Mää tajusin, että samalla tekniikallaha mää pääsen sänkyynki. Siä mää sitte köllöttelin iskän kainalossa ku äiskä tuli suihkusta. Se yritti olla kauheen vihasen olonen kusse löysi meirät ja sano ettem mää muka saa mennä sänkyyn. Mutta mää kyä huamasin että sitä ihan selvästi nauratti enkä mää sen puheita niin tosissani ottanu.

Viikko sitte me käytiin meren rannassa Ruaholahressa. Siälä on nääs se meirän koulutuskenttä ja mää halusin nährä minkälaiset pulpetit siä oikeen o. No ei minkäänlaiset, pelkkää soraa ja hiakkaa airan sisällä, eikä mitään istuimia. Mää kattelin sitä koulutustouhua ja sehän taitaaki olla aikalailla käytännön läheistä toimintaa, niinku että oos ny paikallas ja tuus tänne ja kohtaa sivistyneesti muita kavereita ja sillee. No emmää ny kuiteskaa viä menny sinne näyttään mitä mää osaan, nimittäin kummää ny en viä hirveesti osaa.

Se Rharmaki (senkin nimi alkaa tolla ree-kirjaimella) oli varmaan just sellasella tutustumiskäynnillä, kusse o viä muakin pari viikkoo nuarempi. Mekun sitte siinä toisiamme ystävällisen rauhallisesti haisteltiin ja nuuskittiin, nii eikö nää kaksjalkaset keksiny laittaa meille molemmille sellaset punaset liivit päälle, mekun oltiin niitten miälestä taas niin ihania. Niissä liiveissä luki jotain sellaista ku Haliperni ja kyä me Rharman kanssa siten halailtiinki. Ei me kuitenkaan kuulemma ihav viä päästä niitten Halipernien keikoille, kumme jonniinverran pureskeltiin paitti toisiamme myäs hihnojamme ja kaikkee muutaki mitä ny tiälle sattu.

Tänä viikonloppuna mää pääsin esitteleen Hillalle vähäm mun omiaki lenkkimaastoja. Vaikkei se hirveesti kai kerinny maisemia katteleen, kum meillä oli niin hirveen paljo uusia asioita kerrottavana toisillemme, että niitä piti oikeen korvista kiinni pitäen saara toinen kuunteleen. Ja kunnei siinä aina saanu suunvuaroo, niin piti sen Hillan ja välillä munkin kellistää se kuunteleva osapuali siihe mättäälle rauhottuun ja keskittyyn. Meirän motto näille siskolikkojen tapaamisille onki nyssitte seuraavanlaine: “elämä on laiffii, mutta välillä pitää vähän haukkuaki!“. Joo, mulla on taas hirveen ikävä Hillaa. Onneks meillä on jo seuraavat rehvit sovittu ittenäisyyspäivänä, ennen Tarjan vastaanottoo tiätenki. Sitä hirveetä ikävää mää ny tässä koitan liävittää järsimällä tätä Hillan mulle tuamaa hirvelluuta. Ja hirveen hyvältä maistuu.

Nii, toi se Hilla mulle uuren hiirenki. Se Ayralta saatu hiiri onki nyjjo joutunu käymään kirurkilla. Sillä ku rupes kaikki sualet ja muut täytteet pursuun mahasta, nisse piti kursia kasaan. Mutta hyvä oli kirurki, viä se vikisee, nimittäin se hiiri.

Neiti D, 14 viikkoa

Haliberni

VUG, niinkö mää muka sanoin? Kyä ny jollain muullakin kum mulla heittää pikkasen noissa kirjaimissa. Mää sanoin täysin tukevalla suamen kiälellä VUH. Että rassaa tollaset yhren kirjaimen virheet! Joku lukuvammane sukevan kilpimaalamossa o varmaan maalannu ton rekkarin! Tää alko nääs siitä kummää sanoin, että pääjohtajien tyäsuhre-etuihin kuuluu ilmam muuta paremmat ajon aikaset makuutilat. Iskä ja äiskä oliki jo ennem mun syntymää tilannu mulle oman kapiinin taikka suameks sanottuna hytin elikkä perähutlarin. Mää ku en nääs enää viihtyny pysährysten aikana sellasen seran-tyyppisen auton takapenkillä, nimmää tulin aina kauppassakäynnin aikana kattoon niitä auton hallintalaitteita siihen kuskinpukille vaikkei mulla tiätenkään mitään ajolisenssiä oo. Nää uuret matkustustilat tuntuu iha hyviltä. Täälä oli valmiina pari keksiäki. Ja peitto o entine. Toi verkko mua vaan vähä hämää, ku täältä ei nääs enää pääsekkää sinne ratin taakse patsasteleen. Mutta niinku Juti sanoo, ni niillä mennään mitä o.

Neiti D, 15 viikkoa

Tapparan kannattaja

No huh, huh! Kyä toi juhliminen o raskasta varsinki isommalla porukalla. Mää olin nääs pikkujouluissa, enkä mää o ikinä ennen nähny niin paljo bernejä ku siä oli. Niitä oli niin paljon, ettem mää tiärä eres kaikkien niitten nimiäkään. Enimmäkseen mää pyärinki näitten nuarempien kanssa. Me oltiin Rharman kans kaikkein nuarimmat ja sit siä oli ainaski Milla, Roosa ja Roope. Vaikka me miten pirettiin vauhtia sillai, että valokuvaaminen oli taas hankalaa ellei jopa mahrotonta, ni silti joku aina välillä pääsi rapsuttaan ja kehuun meitä kaikkia. Ja Pennin iskä oli taas viämässä mua tai jotain muuta pentua omaan kotiinsa. Se sano, että me näytettiin ihan hyljätyiltä, kum me ei kyhnötetty isäntiemme jaloissa.

Sitte alko ohjelma ja se enää ollukkaa niin kivaa, kum meirät kattojat laitettiin remmiin. Olihan se ohjelma ihan hauska, mutta kyä mää oon enempi vapaan seurustelun kannattaja. Yks hyvä ohjelmanumero siä kyä oli, nääs noi arpajaiset. Me voitettiin sellane pehmoberni. Mää ajattelin, että mun avustajakunta sai siitä oivan vahvistuksen. Mutta äiskä sanoki, ettei se pehmis pääse ollenkaan lattiatason hommiin eikä eres sohvalle. Sen tehtävänä onkin nyv vaan nököttää kirjahyllyssä.

Meillä pennuilla oli sev verran hauskaa ja vauhrikasta toimintaa keskenämme, että kum mää vähän iskälle vihjasin, ni heti se ymmärsi. Me kutsuttiin kaikki halukkaat pennut ylimääräselle pentulenkille ens lauantaina tonne Mätäkivenmäen mettään. Osa uhkas tullaki. Sitä mää ny vaan tässä miätin, että jos kerran näissä pikkujouluissa on näin paljo bernejä ja riahakasta toimintaa, ni minkähänlaista hulapaloota sillo isona jouluna oikeen onkaan?

Neiti D, 17 viikkoa

pentulenkki

Se pentulenkki oli tosi kiva. Siä oli niitten pikkujoulukavereitten lisäks yks pimu, jonka nimi o Pimu. Se on ihan nuari krossi, mutta niin se osas olla kumme pernitki. Kyä Roope oli polleena kusse oli ainoo miäspuoline. Se yritti vähä pomottaa meitä. Mutta annettii me likat sillekki vauhtia. Musta vähä tuntuu, että näitä pentukokouksia tars saara lisää sillee nopeesti mutta paljon ja useasti. Ois se kyä upeeta ku Hillaki juaksis meirän muitten mukana.

Mää sitte kutsuin meille yhren laypoin, tiärätsää sellasen leikkipojan, no sen Wäiskin. Sen kotiväki lähti nääs etelään, eikä pernit tunnetusti tykkää hirveen kuumista ilmanaloista. Muttei se mitään leikkiny vaikka mää vianosti haukahtelin sen korvan viäressä ja sillai hellästi tassullani taputtelin sitä. Se siitä Wäiskin laypoin maineesta. Mutta hyvässä kunnossa sen hampaat o. Mää näin monta kertaa päivässä kusse aukoo suutaan ja murahteli, kummää lähestyin sitä metriä likemmäs. Se tais näyttää, että samallaiset hampaat mulleki sitte tulee kunnää kaikki piänet naskalit o puronnu? Sen kotiväki palaskin siältä etelästä, Tallinnasta nääs, jo kolmen päivän perästä. Wäiski huakaili suureen ääneen, että vihroinkin se pääsee lepäämään, kyä tää loma otti koville. Ei se ihan yksin niine miälipiteinensä tainnu olla, kussen pappakin tokas, että mää oon rasittava?

Mutta iskä kehu mua sen Wäiskin viarailun aikana. Mää annoin Wäiskilleki tilaa siä auton perähutlarissa ja olin ihan rauhallisesti! Se erellinen pääjohtaja Dolli, oli kuulemma nääs ollu sitä miältä, että sen paikkalippu oikeutti koko takapenkkiin, eikä sinne ollu muilla tulemista ja jos tuli, ni sitte niillä muilla oli ainaki ahrasta. Mehän oltiin siä takatiloissa Wäiskin kans viärätyste makuullamme aivan sulassa sovussa.

Nonni, nysse iski! Sellane lukivimman tai –häiriön tapane onkelma ja maanvaiva, ja viä näin nuarella iällä! Mää taisin tulla mainninneeks ton ereltäjäni nimen ihan tollai aakkosten neljännellä kirjaimella, niinku ei reellä. Mitähän tästäki ny seuraa, jourunkohan mää linnaan?

Hilla ja mää 6.12.2004

Onneks se ittenäisyyspäivän vastaanotto oli kuiteski Tervakoskella Hillan kotona. Siä oli isoäirit, -isä ja isä. Ainoostaan Lyyli-äiti puuttu meirän perhetapaamisesta. Olihan siä tiätysti myäs siskolikka ja sen iskä ja mamma ja mun äiskä ja iskä. Hyvät oli pileet ja vauhtia piisas. Me tiätysti Hillan kanssa pyäriteltiin koko porukka pikkutassujemme ympäri elikkä varastettiin niinku koko show.

Seppo, se Hillan iskä oli koko viikon leiponu pasteijaa, torttua ja kaikkee muuta hyvää nii, että pitopöytä notku. Se jakoki auliisti reseptejä hyvistä tarjoomisistaan. Kokemuksesta mää kuitenki tiäsin, ettei ainakaan iskältä putoo lattialle murentakaan, joten mää tei omat ratkasuni. Mää kuulin ku äiskä puhu isoäirin kanssa jotain sellasta, että mää oon SiSi ja teen tarpeeni niinku ulko-ovista katottuna sinne lumisemmalle pualelle. Kyä määkin sev verran epsanjaa osaan, että tiän että Si tarkottaa kyä. Niinpä mää sitte jo ennen sitä torttutarjoilua varmuuren vuaks vetelin ihan omat tortut sinne Hillan lattialle, en kuitenkaa mattojen päälle. Ei ne niitä kuitenkaa tarjolle laittanu, äiskä vaan keräs ne hämillään nopeesti pois.

Nii, Hilla kerto, että se oli jo kaks kertaa käyny koulussaki. Molemmilla kerroilla oli ollu ihan samanlaine roseruuri. Ne ajo nääs sitä koulutuspaikan aluetta lauantaisin autolla ympäri ja Hilla ja Seppo kuikuili, että mistähän sinne kouluun päästään. Mutta kaikki portit oli ollu ihan säpissä, eikä minkäänlaista elämää koko paikalla. Hilla epäili, että jos se olikin sellanen autokoulu, jossa ollaan kyyrissä ja katotaan ku Seppo ajaa. Muttei se ollu. Ne kouluttajat oli vaan päättäny, ettei ne piräkään sitä koulua, ku siä ei kai Hillan lisäks ois sitte paljo muita käyny. Muttei ne ollu sitä Hillalle kertonu. Mää sanoin sille, että tuut sitte meirän kouluun, kusse sitte ens vuanna taas alkaa. Voitais nääs yhressä tehrä niille maistereille jotain semmosia jäyniä, niinku toi iskäki o kuulemma aikoinaan tehny esimerkiks sille uskonnonopettajalle, joka sitte antoki sille kesälukemiseks ehrot, joita se ei suarittanu. Mutta meillä Hillan kans onki niin kova ekumeeninen tausta, ettei meitä ainakaan siitä syystä voira luakalle jättää.

neiti D, likimain 4,5 kuukautta

Ku mun vastuulla viime käressä kuitenki o toi tuatteittein laatu, kaikkihan ne mua nääs sitte haukkuu, jos o jotain vilunkia tehty, ni mää oon miättiny, että pitäsköhän mun laajentaa vähän tätä pisnesireaa. Sillon ku mää muutin tänne Ruskikselle, ni iskä luovutti mulle juhlallisin menoin yhren äiskän juhlatöppösen ja sano, että purat ny sitte tohon suurimman tarmos. Pahaltahan se maistu, mutta urhoollisesti mää oon yrittäny sitä tuhota.

Joo ja asiaan. Mää oon ajatellu ruveta ja alkaa tuatetestaajaks. Ainaki sillä kuluttajavirastolla ja varmaan Karpon Hannullaki ois semmoselle tarvetta. Ekana mää sitte testasin ton kulttuurin. Aika haperoo. Aku Ankka o tiätysti juaneltaan ja sillee hyvä, Leena Lehtolaiseen mää en oikein saanu otetta, ku iskä repi sen jo multa pois. Mutta sitte mää löysin torella miälenkiintosen opuksen. Soon nääs taattua maailmankuulun poheemikirjailija Karles Pukowskin tuotantoo ja sen nimi o Pulp, josta sitte se QT otti ja lisäs siihe elokuvansa nimeen sen viktionin. Mutta se o vaktaa, että mää testasin sen kirjan takakannen parissa tunnissa sellaseen kuntoon, että ku iskä palas siältä lainastosta, mistä se kirja oli peräsin, yhtätoista ekee köyhempänä, ni se sano, ettei mulle kuulemma ikinä myännetä lainastokorttia. Se lainastotäti oli kyä selittäny, että siinä kirjan päällysmuavissa taikka sem muavin liimassa o luujauhoo, joka o kiinnostanu lukemattomia koiria jo ennem muakin.

Mää jatkoin sitte testauksia erelleen suamalaiskansallisella puunjalostusteollisuuren linjalla. Tommoset talouspaperirullat o aivan köykästä kamaa. Ne ei kestä ees piäntä purasua. Heti koko lattia täynnä silppua. Jouluvalmisteluihinki mää oon osallistunu suurella innolla. Nää sellaset käärepaperit, joissa o oikeen joitain kuvioita punasella pohjalla, ni ei ne kestä. Heti ku otat hampailla kiinni, ni jo o reikä. Vähän ku retuutat, ni ei o enää ees se pahvirulla siä sisällä koossa. Kai mun tarvis siirtyä tohon kotimaiseen voimapaperiin, siinä vois olla vähän enempi haastetta.

äiskä leipo sitte yks ilta sellasia valkosia piparkakkuja, joihin iskä o ihan hulluna. Sitte se pakkas ne piparit purkkeihin. Mutta muutama jäi ylitte, ku ne ei mahtunu. Ne ylimääräset äiskä jätti ruakapöyrän keskelle sellaselle puutarjottimelle. Iskä näki ne siinä seuraavana aamuna ja sitte se kävi jossain. Takasi tullessaan se sano, että nyssen täytyy kai ruveta uskoon tonttuihin, tiäksää sellasiin piäniin hiippalakkisiin ukkeleihin. Sekun luuli, että ne tontut oli käyny syämässä kaikki ne pöyrällä olleet piparit. Mää annoin sen uskoo tonttuihinsa ihan rauhassa, enkä viittyny pahottaa sem miältä ja kertoo, että mää ne olin syäny ja testannu maistuko ne hyviltä. Kyä maistu.

Sittem mää laajensin tätä testaushommaa vähän hianomekaanisemmalle pualelle. Iskä käyttää nääs lukiessaan sellasia okulaareja, joilla se erottaa niinku kirjaimet toisistaan. Jottei sen tarttis koko joulua istua nenä kiinni kirjassa, ni mää testasin sen näkölaitteen. Ne lasit muarostuu kolmesta osasta: sankat ja kaks linssiä. Näitten kolmen osan kiinnipysyvyys o mun testien perusteella aika hepposta ellei suarastaan surkeeta. Iskä löysiki ne kaikki osat tosta lattialta aivan irrallaaan. Sano, että sen pitää mennä varmaan taas käymään optikolla, jossain tiimarissa taikka essolla.

Jouluvalmistelut o mun osalta kyä ny pulkassa. Me käytiin nääs jo hakemassa siältä Hillan ja Sepon mettästä kuusiki. Se o ny viä tossa pihalla, mutta aattona se tuaraan sitte tupaan. Siitä mää oon ajatellu seuraavaa testauskohretta. äiskä ja iskä sano laittavansa sen kuusen semmoseen jalkaan ja pystyasentoon, niinku latva kohren kattoo. Saattaa olla, että mun miälestä se näyttäs somemmalta vaakasuarassa asennossa. Katotaan ny sitte.

Neiti D, 5 kuukautta

jouluberni

Kunne kerta siä Suamen Turussa julisti sen joulurauhan, nimmää annoin sitte sen joulukuusen olla suhteellise rauhassa. Vähäv vaa maistelin alaoksia ja paria piäntä koristetta, mutten ees yrittäny kaataa sitä. Muutenki tää isompi joulu oli paljo rauhallisempi kunne meirän pernien pikkujoulut. Eikä täällä kotona ees näkyny ketään muita pernejä kummää itte. No sillee se oli tiätysti parempi, että mulle oli sitte nääs enempi paketteja, kummää oon ollu niin vallan hirveen kiltti kaiken aikaa ja sillä välilläki. Kaksjalkasia sukulaisia täälä kävi siihem malliin, että ulko-ovi kävi jatkuvasti ja tualitki loppu välillä keske. Ne söi kaiken sem mun kinkun.

Tapaninpäivänä mää tapasin sitte yhren pikkujätkän, sellasen 10-viikkosen pernipojan, jonka nimi o Vohveli. Soon torella mukava kaveri ja osas jo painiaki aika miähekkäästi. Mulle kyä huamauteltiin välillä kohtuuttoman kovasta pelistä, kumme ollaan nääs viä pikkasen eri painoluakissa. Omme sen jälkeenki käyty Vohvelin kanssa mettälenkeillä, kerran oli Rarmaki mukana. Nyv viimeks nähtiin siä mettässä mun ihan varhaisvauvaiän pernikaima Alma, joka o nyjjo kuus vuatta. Paljo muitaki koiria o niillä lenkeillä nähty: pokseria, pulrokkia, kultsuja, lappiksia ym. ja kaukasimmat ihan Aahrikan Rhoresiasta asti, nimittäin se Zippo, jonka lauman pari vanhempaa jäsentä oli jo semmun ereltäjäni lenkkikavereita.

Sillon ku kalenterivuas vaihtu, mää olin ekaa kertaa yäkylässä Pekan ja Eevan luona Meilahressa, siinä Tarjan naapurissa. Iskä ja äiskä vähä jännitti, että mitem mää mahran pärjätä ku sillon ammutaan niitä paukkujaki. Mää niistä tussautteluista ollu moinaankaa. Kummää muutenki käyttäyryin taas sillai etiketin mukaan ja kultasen käytöksen ohjekirjan neuvoja nouratellen, ni Pekka sano, että musta taitaaki tulla oikee kyläluuta. Uurenvuarenpäivänä me käytiin porukalla Seurasaaressa. Siä mää näin kuulkaa tosi kovan jutun. Siä oli nääs oikeen hiotusta punaraniitista tehty pyäree muistopaasi, johon kiviseppä oli viä kaivertanu, että just tässä paikassa oli koira tappanu oravan ja päiväys. Siinoli pari hautakynttilääki palamassa sen paaren viäressä. Kyä niitä oravia silti siä viä riitti.

Nym mulla o sitte sellane onkelma, että pitäsköhän vaihtaa kampaajaa? Kato nääs kummää oon tähän asti ollu punk-muorin kannattaja, ninny toi pystytukka rupee laskeutuun. Mitähän mun pitäs tehrä? Rupeenks mää nyssitte hevariks, hiphoppariks vai rokkariks. Mattii ja Teppoo mää en viä tässä iässä ainakaan ala kuunteleen!

Neiti D, 5 ja puoli kuukautta

puolivuotiaat siskokset

Viikko sitte mää kävin ekaa kertaa Rajasaaren koirapuistossa. Siältä o näköyhteys sinne Pekalle ja Eevalle, missä mää olin yäkylässä uutena vuatena. Se on ihan siinä Tarjaa ja pääministerin virka-asuntoo vastapäätä. Siä oli yks noutaja Elsa, joka tuns Millan ja kerto painineensaki usein sen kanssa. Ilman mitään keppejä tai muita houkuttimia se Elsa hyppäs sinne jorpakkoon, tai mereen mikä se ny o, ja tuntu nauttivan suunnattomasti siitä pulikoinnista. Sen emäntä ei ollu yhtä innostunu. Kusse Elsa sitte se lähti kotio, ni mää sitä juttua vartin verran pohrin. Sitte mun oli pakko koittaa miltä se tuntuu. Avantouimareillahan on nääs semmone reikä mihin ne sujahtaa ja tulee toivottavasti samasta luukusta takasi. Mutta mää ajattelin, ku ei sitä jäätäkään ollu ni, että antaa nyssitte palaa tohon avoveteen. Iskä ku tiäs, että se oli matala ranta, ni ei se sitte mun perään sukeltanu eikä hälytysnumeroon soittanu. Soon kaikille tähänasti ihmetelly, että tuleekohan musta semmonen uimari vai pelkkä kahlaaja. Nysse ainaski luulee, että mää kallistun enempi sinne Siävisen Janin pualelle.

Meillä tuli Hillan kans just puali vuatta mittariin. Sen kunniaks mää tai iskä tai alajaosto, ihan mitev vaa, järjestettiin sellane pernien pentulenkki. Hillaki tuli kattoo mun kavereita, kussen omassa alajaostossa ei o hirveesti happeninkejä meirän ikäsille pernitytöille. Me on käyty iskän kanssa nuuskimassa ne maastot jo useempaan kertaan etukäteen. Viimeks ennen tätä pentulenkkiä ku käytiin, ni lunta ei juuri näkyny mutta vettä piisas, oli vähä ku saremettässä. Ei kai se sitte mikään ihme ollu, mitä mää löysin siältä keskeltä mettää yhrestä näreiköstä. Se on semmonen ruskee ja jokanen raaja ainaskin nelkytä senttiä pitkä. Ei se ny elävä ollu, mutta kussitä puree ni se ääntelee hauskasti. Mun oli ihan pakko tuora se mukana kotio kuivuun, kusse se oli kuiteski joltain sinne unohtunu eikä se ainakaan omin voimin ois omaan kotiinsa löytäny. Se oli nääs semmonen savannien ja muitten leurompien mettien asukki elikkä apina pehmolelun muarossa. Jos tiärät kelle se kuuluu, ni kerro vaa tää meirän osote.

pentupuuhis

Tää pentulenkki oliki varsinainen suksee. Meitä pentuja oli paikalla pitkälle toistakymmentä ja ikäluakat vaihteli 14 viikkosesta Vohvelista 11 kuukautiseen Tatuun. Se mettä oli kyä muuttunu sitte viime näkemän valkoseks. Sitä valkosta lumeks sanottua ainetta oli pikkasen vajaa puali metriä umpihankee, muttei se meirän vauhtia juurikaan hirastanu. Vähä me jouruttiin kuiteski alkuperästä suunnitelmaa muuttaan sillai, että me sitte lyhennettiin sitä reittiä. Taukopaikalle me pennut telmittiin sillai, että mää luulen jokasen osallistujan nukkuneen hyvät päiväunet. Meillä oli sev verran hauskaa, enkä mää ainakaan nähny kenenkään kaksjalkasenkaan juuri surevan tai itkua tihrustavan, enempi oli suut hymyssä, että päätettiin pistää homma suunnilleen kuukauren päästä uusiks samassa paikassa. Iskä lupas tiarottaa siitä tarkemmin siä alajaoston nettisivujen ilmotustaululla. Siinä taukopaikalla oli nääs Mettäntutkimuslaitoksen poikien valmiiks pilkkomat polttopuut ja makkarakepitki, ni voi olla että seuraavalla kierroksella päästään herkutteleen muillaki ku Tassu-kekseillä. Kaksjalkasille se iskä tarjos jotain suklaanappeja Hillan ja mun pualivutisynttäreitten kunniaks, mutta me pennut ei saatu niitä, kunne saattaa olla meille vaarallisia. Mää jään ny orotteleen sitä seuraavaa pentutapaamista, mitenkähän pitkä se kuukausi oikeen o?

Donna, nyjjust puali vuatta

Neiti D seuraa tilannetta

Tässä ny oo mitään ihmeempää tapahtunu. No kävin mää moikkaamassa Taavia ja Jooi’ta, mutta siä Ronja taas piti pojat sillai herran nuhteessa, ettei ne saanu ees haistaakaan mua ilman ärhentelyä. Paitti että Taavin kans tehtiin ihan mukava mettälenkki, maastot oli hianot. Muutenkin mää oon melkeen joka viikonloppu tavannu pernejä, isompia ja piänempiä. Niinku ny yks viikonloppuki kummää olin viarailevana tähtenä tua Lopella Kanta-Hämeen pernien talviretkellä. Hilla o väittäny, ettei sen alajaostolla muka oo pennuille mitään toimintaa. No kyä ny ainaki oli. Ensiks nääs kuljettiin sellanen suht koht reipas lenkki ja sitte paisteltiin makkaraa ja juatiin kahvia ja rupateltiin ja mää riahuin enimmäkseen Hillan kanssa ja sitte me käveltiin viä takasi sinne lähtöruutuun.

Me oltiin iskän kans tehty etukäteen valmiiks sille Hämeenlinnan Sesilialle (taitaa silläki olla noi seet sellasia ulkomaankiälisiä kirjaimia) kunnon pernikärryt, jolla se sitte voi antaa lapsille kyytiä tai vaikka verellä muitaki piänempiä kuormia. Mää iskälle vihjasin, että teepäs siihen samantiän sellaset jalakset, kunny varmaan tänäkin vuanna lunta kumminki taivaalta putoilee. No se teki. Nyhän ne kärryt toimii nääs sitte myäs rekenä. Saattaa olla, että mää jourun sitte ens jouluna puikkoihin, jos vaikka äiskä lähtee joulukirkkoon, kusse iskä teki saman tiän mullekki samallaiset kärryt orottaan, että määki tästä vartun ja pääsen vetohommiin. Aisat ja länket pitäs kuulemma viä hankkia. Nysse iskä o viisastunu. Se soitti ny suaraan sinne vankilaan ja pyysi yhristään kilpimaalaamoon. Niisä kärryissähän o nääs takarekkarina aina sev vetävän pernin nimi. Siältä vankilasta luvattiin nyssi tehrä mulle semmonen kilpi, että mää voin laittaa mun kärryjen tai reen perään sitte oikeen tekstin, joka o tiätysti BERN-I.

Kyä mää nääs aina Hillan löyrän kaikkien muitten riehujien joukosta, jos se vaan o mukana ja olihan se siä Lopella. Mutta aina sitä ei löyry. Kotinurkilla mää oon siks panostanu piehtarointiin ton Papun kanssa. Soon semmonen ruskee pikkasen mua vanhempi lapukka. Koirapuistossa mun paras kaveri taas on Puksi. Soon pokseri, mua vähäv vanhempi, mutta pikkusen kevyempi ja juaksussa hivenen nopeempi. Hilla o onneks luvannu tulla mukaan taas meirän pentulenkille, johon ei voi olla enää hirveen paljon aikaa. Jokohan se Hilla ny jäis malttas jäärä meille yäkylään, ni saatais sitte riahua oikeen kunnolla vaikka koko yä.

Vaikka mää alun perin uhkailin, ettei mun pääjohtajakaurella tehrä mitään ratikaaleja henkilöstömuutoksia taikka -vähennyksiä, nim mää oon ny joutunu pyärtään puheitani. Kaikki nääs ei kestä tätä mun tapaani toimia ja yleensä sellaset sitte poistuu rivistä ompelimon kautta.. Tää Sam Makko pääsi ennenaikaselle eläkkeelle ku sillä torettiin tosi vaikee mahahaava. Herra Husky ei enää haistanu eikä maistanu mitään, ku sillä ei ollu kirsua eikä korvia. Tuareelta porolta katkes kaula. Muutama muukin ehrokas o pudonnu ihan ensi metreillä. Kvasi kyä jaksaa, sehän paini mun kanssa jo ihan mun tänne muutosta lähtien ja viä sillä kuntoo riittää. Mää tairanki nimittää sen semmoseks varapääjohtajaks. äiskä kävi tässä vähä aikaa sitte tua rapakon takana kattomassa mulle noita uusia avustajia. Se löytikin siältä semmosen vinkuvan majavanhännän, jossa on vähä pesäpalloo isompi joka puolelta pyäree esine narulla kiinni. Se o mukava, siitä ku ottaa hännästä kiinni ja heiluttaa, ni ette usko ku se pallo kopsahtelee mukavasti mun päähä, kum mää tepsuttelen ympäri kämppää.

neiti D, kohta 7 kuukautta

yhteinen luu

Tiärättekste semmosen painotuatteen ku Kinnesin Ennätystenkirja. Siihen kuulemma keräillään kaikenlaisia rekkoja eri aihealueista. Mulle tuli vaan miäleen, että onkohan se Kinnesin setä pitäny kirjaa sellasesta seittenkuisten pernien riehuntaennätyksestä.

Me nääs Hillan aloteltiin tossa ensin semmosella parin tunnin pernien pentupuuhiksella tua Ruattinkylässä siinä yhrentoista pintaan aamupäivällä. Ne kaksjalkaset paisteli omalla tauollaan niitä makkaroitansa, mutta me ei saatu ku jämiä. Paitti Rhonra (silläki o taas toi jälkimmäinen ree sellanen herraskainen), joka löysi Annan repusta avonaisen Kampinki-paketin ja vähensi siitä yhren täysmittasen pötkön aikaan 0,68 sekuntia. Sekin vois olla kyä ennätyksen väärtti. Sej jälkeen reput pirettiinki sitte kiinni. Mutta puuhis jatku.

Kunne muut pennut väsy, nim me siirryttiin sitte Hillan kans riahuun tänne meille. Me ajettiin toisiamme takaa ja joskus erestäki. Harjoteltiin välillä mattopainia. Kolauteltiin hampaitamme yhteen siihem mallin, että äiskä meinas ruveta erotuomariks, mutta iskä ja Seppo kiälsi menemästä väliin. Yritettiin syärä eri luita, mutta kusse siskon luu oli aina parempi, ni sitähän piti saara. Välillä käytiin varikolla hätäsesti tankkaamassa enerkiaa. Muita hualtotoimenpiteitä ei tarvittu. Sitte ku siitä alotusvaiheesta oli kulunu likimain yhreksän tuntia, ni iskä soitti hätäpäissään mun isoäirille ja kysy, että missä meillä onkaan se päävirtakytkin. Isoäiti katteli manuaalejansa ja vastas, että siinä sen pitäs parin nikaman välissä olla ja toivotti hauskaa iltaa. Ei nää onneks löytäny sitä kytkintä. Me jatkettiin Hillan kans samaa tahtia viä semmoset kolme ja pual tuntia, kunnes puali kahrentoista aikaan illalla rupes noi silmäluamet painaan niin paljon, että oli pakko vetää piänet tirsat. Kyähän me yälläki käytiin vähä ulkona ja muutenki touhuttiin eri sänkyissä, mutta niitä ei enää lasketa kumme oltiin jo sentään nukuttu muutama silmänräpäys.

Että tämmöstä kahrentoista ja puolen tunnin yhtämittasta riehumista kahren pernisiskoksen välillä mää oon nyssitte tarjoomassa sille Kinnesin serälle. Mää tiärä sitte, miten tälläset ennätykset sertivioraan, mutta tää on tosi ja jos jotain epäilyksiä o, ni kysykää vaikka iskältä, äiskältä tai Sepolta. Mää luatan niihin. Muhun ja Hillaan voi tiätysti aina luattaa.

Mää kävin vähä ajelullaki. Kummää en itte saa näin nuarella iällä viä verellä noita pernikärryjä taikka tässä tapauksessa paremminki sitä pernirekee, ni Mortti vanhana vetokonkarina suastu puikkoihi. Mää pääsinki sitte itte kyytiin. Tästäkin o toristeet. Kato vaikka tualta pernikärrysivulta, ellet muuten usko.

neiti D, reilut 7 kuukautta

kontaktiharjoitus

Nysse kouluki sitte vihron ja viimein alko. Mutta on siä kyä melko ankeeta. Ekaluokallakaan ei saa nääs yhtään leikkiä, niin ne opet sano. Ja narussa ollaan tiukasti koko ajan. Mää kun luulin, että se ois enempi semmosta askartelua ja muuta ympäristöoppia. No oli se eka kerta ainaki sillai helppoo, että ku katto vaan äiskää tai iskää pyynnöstä suaraan silmiin, ni heti tunkettiin keksiä suuhun ja halattiin ja paijattiin. Tairan käyrä siä koulussa syämässä useemminki. Taitaaki olla toi ruakatunti sen koulun paras puali. Tulin mää sitte kerran pyynnöstä luakseki, vaikkei ne tiänny, ettei mua ois tarvinnu ees pyytää.

’Lapa jäähän ja nimi lehteen’, tokasee Juti joskus Hokinait-lähetyksissä. Mää käytin kyä toista keinoo, mutta saim määki nimeni aviisiin. Se sattuu oleen armon vuanna 2005 maaliskuun kahreksannen päivän Ilta-Sanomien liitteessä sivulla 11. Kymysyksessä on tiätenki SM-tason kisa. Saattaa olla, että ne viralliset valvojat ja topinkitestaajatki sitte vähä ihmettelee, jos mää pääsen viä vinaaliin asti ja tuun sitte suaraan lähetykseen kynä suussa ja rupeen ratkoon lopputehtävää. Siihen o kuitenki viä pitkä matka ku pari alkuerää o viä jäljellä.

Sussiukeri sentään ku oli taas mukava viikonloppu. Kävin nääs Hillan luona viarailulla siä puuhamaan kupeessa. Ny ei kyä tullu uutta enkkaa pernipentujen riahunnassa, kumme päästiin alottaan vasta siinä iltapäivän pualella. Me jätettiin Hillan kans kuitenki ne tervetulokahvit väliin ja ruvettiin heti painiin. Sitte me käytiin kattomassa semmosta setää, joka veistelee moottorisahalla pernejä. Meihin se ei kyä sillä sahalla ees osotellu. Sillä oli onneks ollu puupölkkyjä, joita se oli sitte muatoillu. Oli se tehny kaikkee muutaki, niinku pöllöjä ja poliisin. Meilläki o nyssitte uus perni, muttei siitä mulle mitään iloo o. Vaikka mää kuinka yritän saara sitä leikkiin, ni sillä ei ees ilmekään värährä. Sen nimi taitaaki olla Räpsy.

Simme käytiin kattomassa se ihan oikee Puuhamaaki. Sinne talvella päässy, kaikki portit säpissä niinku aikoinaan Hillan koulussa. Muttei me surtu, lährettiin kolmen kylän kierrokselle. Se on Hillan kehittelemä pentupuuhis. Kaikkee muuta tapahtumaa sillä reisulla riittiki, mutta sitä luvattua hirvee, peuraa tai kaurista ei nähty. Hilla kerto, että aamulla niillä oli käyny poliisi, ku joku oli siinä lähitiällä ajanu yhren piänen kauriin päälle sillä seurauksella, että se jourutiin lopettaan.

Sitte lenkin jälkeen noi kaksjalkaset maisteli semmosta rooppisen kämmekkäkasvin herelmällä vahvistettua huurteista juamaa ja kehu, että täähä on ihanku jätskiä. Me likat tyyryttiin omiin makkaroihimme.

Aamulla me lährettiin sitte kouluun. Tää oliki ihan erilainen koulu kusse, jossa mää erellispyhänä kävin. Ensteks oli semmosta teoriaa. Tää ope oli nääs sitä miältä, että kyä aluks ja lopuks o hirveen hyvä vähä leikkiä, että saaraan oppilaille oikee viretaso päälle. Ja kaikki oppilaat o tunnin aikana ihan vapaina. Iskä sitä viä kysy, että ymmärsikö se ny varmaan oikeen, kussiä mun varsinaisessa koulussa on ihan eri säännöt. Ja se ope sano, että kyä näin o. Välipalatarjoilu oli tässä seminaarissa kuitenki yhtä runsaskätistä kummun omalla luakallaniki. Sitte meirän täti, meinaan Kerttu, näytti käytännössä mitä se ope tarkotti. Kyä äiskä, iskä ja Seppoki oli ihan suu auki ja haltioissaan miten se Mika ja Kerttu toimi. Mää en ny kuitenkaan ota mitään paineita noitten suaritusten suhteen, kusse Kerttu o kuitenki jo vallan valioluakkaa.

Hillalle o ny käyny sillai, että tää nuarempi isoäiti on sanonu viävänsä sen näyttelyyn Manseen. Sen koulun jälkeen Hanne tuliki sitte varusteittensa kanssa rimmaan Hillaa näyttelykuntoon. Siinä vaiheessa mää kattoin viisaimmaks kiitellä kovasti ja häipyä nopeesti kotio. Hätäpäissäni lupasin kyä itteki osallistua kesäkuussa erikoisnäyttelyyn Jäkessä. Sev verran väsyttäviä nää viikonlopun kestävät siskotapaamiset o, ettem mää jaksanu pistää yhtään hanttiin ku äiskä leikkas mun kynnet.

neiti D, viikkoa vajaa 8 kk

painia puuhamaassa

Tua Maunulan koirapuistossa mulla on nyssitte yks torella innokas poikakaveri. Ei se juuri Roomeoo korkeempi o, mutta sitäki innokkaampi. Mää sen nimee osaa taas sanoo. Iskä kerto mulle, että suameks sen nimi tarkottaa jotain päällikköö tai pomoo tai sellasta ( Jefe, nimen todennäköinen alkuperäiskieli espanja, suom. huom.). Kummää tuun sinne puistoon, ni tää pikkupomo ei anna mulle hetken rauhaa. Metriä piremmälle mää en saa sitä karistettua. Aina kummää leikin jonkun toisen kanssa, nisse tulee siihev väliin. Pystypainit muitten kanssa menee aika hyvin, kusse ite o vähä matala. Mutta mattopainin aikana se heti hyäkkää mun takapäähän ja alkaa nylpytteleen. Ja sama vika, jos mää hetkeks levährän. Iskä on sille muutaman kerran sanonu, että sää oot siä molskilla ihan liikaa eikä ne otteet muutenkaan vastaa reikkalais-roomalaisen painin normeja. Varotuksia on sarellu sen päällikön omaisiltaki, muttei se mitään usko. Se ei ehkä ymmärrä suamee, kusse noita Pretanken passetteja. Sanktiona on sitte ollu, että joskus se otetaan parim minuutin jäähylle vaan syliin. Kerran käytösrankastuksen tuomiona oli puistosta poistaminen. Sillä Dollillakin oli kuulemma siä puistossa samanlainen onkelma. Sen nimi oli Kasper. Se oli ehrolla opaskoirakouluunki, muttei se kuulemma päässy, kussen miälenkiinto oli vähä muissa asioissa ku opastamisessa. Sillä päälliköllä on paitti suuret luulot niim myäs korvat. Mää oon ny ruvennu niitä luuloja vähentään sillai, että mää otan sitä lempeeesti hampailla korvasta kii ja painan sen ketoon. Mulle hurrataan aina kum mää teen nii. Ja mää saan olla ehkä melkeen minuutin rauhassa.

Hilla kävi siä Mansessa pokkaamassa pokaalin ja ruusukkeen, jossa oli merkintä KP. Vaikka noi isoäirit väittääki, että se koopee tarkottaa kunniapalkintoo, ni mää uskon kyä Hillan versioon, jonka mukaan se on lyhynne sanoista: Komee Perni. Hilla tuli niissä kisoissa pentuluakassa tokaks. Se tuamari oli kehunu kaikkia muita ominaisuuksia, mutta väitti, että Hilla oli näyttäny sille pitkää nenää. Jos Hillan kuano on muka liika pitkä, ni oiskohan se sama täti haukkunu mut sitte pinokkioks. Iskä jännitti niitä Hillan väliaikatuloksia niin keskittyneesti, että leikkas ruakaa tehressään vileerausveittellä vasemman kären etusormeensa semmosen kuuren tikin haavan.

Neiti D, jämptisti 8 kk

metsälenkillä

Nykkun Hilla käväs viimeks viarailulla, ni se toi ne isoäirit mukanaan. Sillon oli jotkut juhlapyhät, joku semmonen päästäinen. Se nuarempiki isoäiti käyttäyty ny aika rauhallisesti, eikä repiny multa yhtään hammasta, niinku se Hillalle aikoinaan teki. Sev verran niillä sormet kuitenki syyhys, että äiskän pyynnöstä mää pääsin parturiin. Mun korvatukat o ny paljon hianommat ku ennen.

Iskä sai taas kutsun semmosille perinteisille miästenpäiville Ruaverelle. Se haki sitte jostain korkeemmasta oikeusasteesta mulle poikkeusluvan, että määkin pääsin mukaan. Niillä teemapäivillähän nääs toi sukupualijakauma on suhteellisen tarkasti rajattu. Kukaan ei pistäny pahakseen mun läsnäoloo, päinvastoin rapsutukisia, kehuja ja taputteluja tuli kaikilta läsnäolevalta kahreltatoista käreltä. Ai että mikkä ne miästen sitte oikeen o? No siä ulkoillaan, uiraan avannossa, käyrään saunassa. Joku kävi siä avannossa ihan ilman saunaaki. Siä syärään hyvin ja juaraanki, puhutaan maailman asiat selviks ja lauletaan päälle säestyksen kera. Välillä kerätään mettästä risuja ja poltetaan ne semmosessa roviossa, jota vanha kansa käytti noitien polttamiseen. Meillei kyä ollu siinä porukassa yhtään noitaa mukana, kussen nuation sytyttäminenki kesti ainaski kolme tuntia. Joo ja sit siä pilkittiin enimmäkseen ulkona, ku sillon saa enempi kalaa, sisällä pualestaan nukahrettiin ihan suaraan. Ens vuareks jäi pari tehtävää hoitamatta, että kai mun sitte o taas sillo lährettävä paimentaan niitä miähiä. Vaikka hyvin ne käyttäyty nykki, emmää sitä sillä sano.

Purottiin sitte SM-vinaaleista niinkun Tapparakin. No pari kertaa mää sain nimeni lehteen. Kyähän määkin oisin näitten miästenpäivien jälkeen tiänny sev vihjekuvan perusteella, että kakstoistakirjaiminen sana ristikon keskellä o: ukonköriläät. Ens vuanna yritetään kuitenki uusiks. Ja ainahan me o toki pärjätty suht koht hyvin. Tapparan junnut on osottanu sev verran pelimiähen merkkejä ja mestarivalmentaja ku palaa takasi, ni saumat o vaikka mihi.

neiti D, viä pari viikkoo pentu

ennen korvahaituvien parturointia

Kyä tää maailman meno o aika hurjaa. Eilen mää nääs panin illalla maaten pentuna ja tänä aamuna mää heräsin junnuna. On tää kummallista, mutta elämä on.

Oli taas melkosta menoo koko se erellinen eli viimene pentuviikonloppu. Lauantaiaamuna mää herätin iskän siinä kuuren kintailla ja talutin sen aamulenkille. Sitte ennen pualtapäivää me lährettiin mettään ja kummää olin kerta kutsunu, ni olihan siä taas muitaki pernejä. Ja Hillakin tuli. Siä kävi ennen sitä lenkkiä esittäytymässä yks semmonen kymmenviikkonen pernilikka Prynja (Brynja, suom. huom.) , joka on vähän aikaa sitte muuttanu Nean ja Ayran luakse. Mää em meinannu uskoo, että määkin olisin ollu nuarena niin piäni kusse oli. Köpöteltiin siä mettässä sitte semmonen suht mukava lenkki. Mun ja Hillan sukulaislikka, se meirän oikeen isoäirin tytär Iitu, näytti ensteks mallia miten juastaan lujaa semmosessa ojassa missä o puali metriä vettä. Seuraavan kerran ku tuli samallaine jorpakko vastaan, ni me koitettiin Hillan kans samaa juttua. Hyvin toimi. Sitten ku päästiin kotio, ni mää pääsin taas kylpyyn.

Kamilla (taas noita vaikeita etukirjaimia, ikä 13 v, äiskän tyäkaverin tyttö) o vinkunu mua hoitoon jo pitkän aikaa ja ny äiskä armahti sen. Mää pelailin siä likkojen kanssa jalkapalloo myähäseen yähön saakka samaan aikaan ku äiskä ja iskä oli rilluttelemassa.Sitte kunne tuli hakeen mua seuraavana aamuna, ni mää vähän möksäsin niille, kummää en koko yänä ollu saanu mennä sänkyyn.

Siältä Kamillalta me mentiin mettään ettiin korvasieniä. Ne on kuulemma semmosia tippaleivän näköisiä kurttusia keksintöjä, joita mun ei tarvi ettiä. Määkun kuulemma keskityn sitten kesällä niihin kanttarelleihin. Löytyhän siältä muutama piäni korvasiänen aihio. Ei me kuitenkaan otettu niitä viälä ja määkin pääsin sitte vihroin ja viimein kotio vähäks aikaa nukkuun.

Ja eiku herätys kesken makeimpien iltapäiväunien. Mää kattelin iskää ja äiskää vähän sillai kysyvästi, että mitä ny taas. Palaako jossain kunte tollai herättelette kesken tirsojen. Ne sano, että nymme mennään hakeen koulusta uuret läksyt. Mää en jaksanu sitte siä koulussa hirveesti panna hanttiin. Huamasin, että kaikkein helpommalla siä selviää, ku tekee mitä pyyretään ja torkkuu ne väliajat sillon ku muut esittää omaa osaamistaan. Mää sain niistä sivulle- ja luaksetuloista opelta täyret kympit, enkä mää enää jaksanu kiinnostua eres sen ampumista starttarinpaukuistakaan.

Hilla kerto siä puuhislenkillä, että soon taas menossa äitienpäivänä jonneki Harjavaltaan esiintyyn. Mullakin ku o tulossa se kesäkuun alun näyttely, ni mää kävin tänään kans semmosessa meirän alajaoston missikoulussa. Siä ravattiin lyhyessä hihnassa ympyrää vastapäivään, sinne ja tänne ja takasin ja viä kolmiooki. Iskä (ja kyä Kikkakin, joka on sen koulun ope) kehu, että mun askellus on ihan ilo silmälle.

Mää pahoin pelkään, että mun selkäni ja häntäni takana juanitaan ny jotain. Toi meirän puutarhan itäinen lohko on nääs ollu mun puutarhanhoirollisten toimenpiteitten ensisijainen kohre. Siä on nyjjo tän kevään saaliina monta ihan hyvää kuappaa. äiskä välillä utelee, että miks mää tuan ne kaikki mullat ja kurat sisään asti, ku niitten paikka olis siä ulkona. Nynne puhuu jotain sellasta, että meille tulis kissa. Sen nimi on Popkatti ja se kuulemma hoitais kerralla kaikki puutarhahommat ja muuttais ton itäpuutarhan vähän semmoseen jaappanilaiseen malliin, siihen jossa nurmikon sijasta suasitaan enempi kivikunnan tuatteita. Ja se kissa ei sitten jää asuun tänne.

neiti D, tänään 9 kk

Donna 9 kk

On se kiireitä pirelly, ja tiätysti ilmojaki. Tänne mitään Pop Kattia tullu, ihan melkein itte jouruin kaivaan koko itäsen puutarhan. Mitä ny iskä ja äiskä pikkasen autto. Mää kuarin siältä ensteks kaiken vihreen maanpeitteen. Siinä vaiheeessa mää olisin jo lopettanu sen rakentamisen, kussiä oli vallan hirveen mukava kaivaa lisää kuappia ja möyriä siinä mullassa ja muussa jankossa. Muttei ne uskonu mua. Ny sinne o sitte lempattu ainaski viistoista tonnia kivee eri muaroissa. Ei tuu kuulemma enää mullat sisään. Se rojekti on ny viäki vähä kesken, kunny sinne pitäs viä saara jotain purkkia ja purnukkaa, joihin vois sitte laittaa kasvaan horsmaa tai muuta päivänkakkaraa.

Toi rojekti vaati melkein kaiken munki vapaa-ajan. Mun täyty nääs toimia siinä keneral manakerina, supervaisorina ja kaikissa muissaki hallintotehtävissä. No oommää ny kaiken kiireen keskellä pikkasen kerinny näkeen muitaki rotukavereitani. Mää oon käyny parilla riamukkaalla pernilenkillä. Tää jälkimmäinen oli kuitenki tän kevään viimenen ja sen kunniaks sitte paistettiinki makkarankyrsää. Me annettiin pari palaa noille kaksjalkasilleki. Mää kuljen aina lenkeillä siä kärkipäässä. Siks ne alajaoston lenkkivastaavat varmaan kysyki, että voisinks mää syksyllä hoitaa pari alajaoston mettäkeikkaa. No emmää hanttiinka laittanu. Toinen niistä lenkeistä taitaa viä olla sellane, että pyyretään ne kaikki Hillan kaveritkin kylään.

Ja oon mää käyny koirapuistossaki painimassa ja juaksemassa. Siäki on yks Iitu, joka ei kuitenkaan o se sukulais-Iitu, ku tää on sellanen vaaleenharmaa. Mää oon juassu sitä välillä pakoon ja sitten taas välillä takaa. Ja Vilmalta mää oon aina joskus varastanu sen pallon, mutta oon mää aina antanu sen takasi. Mettässäki mää oon kerinny käyrä joka päivä. Iskä oli siä yks päivä iham myrtsinä, ku joku halvatun kekkeruusi oli menny ja keränny sen tarkon vaalimasta jemmasta kaikki korvasiänet.

neiti D 9,75 kk

Donna, Iitu, Netta ja Vento

Nynne tuli. Ei mikkään Mansen linjurit, vaan nää kuumat kelit. Ainaski päiväks. Mää kävin jo varta vasten lauantaina Papun ja Sissin kanssa siä hiakkamontuilla uimassa, ettei sitte tulis pyhänä niin kuuma. Mutta kyä sitte kuitenki tuli.

Pari ameriikan emäntää oli tuli sitte pyhänä tänne moikkaan mua, vaikka saatto niillä kai olla jotain muitaki tährellisiä syitä reissuunsa. Mää esittelin niille kotomaamme kauniit ja aurinkoiset äirinkasvot Suamenlinnan piknikillä. äiskä oli jo lauantaina näyttäny niille Tallinnan katukuvaa. Se Ponnie, jolla on itelläkin koiria, semmosia saksalaisia seisojia, sano että mää kyä pelastin koko sen matkan, kussillä oli niin kauhee ikävä niitä omia koiriaan. Se toi mulle tuliaisiaki. Se oli jo aikasemmin lähettäny noille isoäireille sellasen kallonan purkin koirasampoota. Mulle riittää kyä se vajaan pualen litran purnukkaki.

Tää seuraava osio onki siks käännetty suaraan tampereesta ulkomaankiälelle, että nekin ymmärtäis.

I’m sending my special greetings and thanks to Bonnie and Janet to Wisconsin, USA. We had a great, although hot, day in Suomenlinna. Me being so young, I haven’t yet got used to that it can be so hot in May in Finland. I’m sending my love to Dottie, Wrecks and Gunner toWisconsin and to their dad, Dale too!! Love, Donna

neiti D, 10 kk

piknikillä Suomenlinnasa

Mää kävin tässä parina viikonloppuna moikkaamassa Hillaa. Se eka kerta oli paljon mukavampi. Me nääs touhuttiin niitä meirän likkojen juttuja pitkin ojan pohjia ja muita kosteikkoja nii, että kusse nuarempi isoäiti tuli kans käymään, ni se sano, että me ollaan ihan kauheita, kumme kuulemma sotkettiin sen vaatteet. Ja meitä o kuulemma tehty lisääki, meinaan samaa keenitaustaa omaavia pikkupernejä. No mitäs sen Hannen pitää seisoo just sillä kohralla, mistä me Hillan kans just meinataan hypätä. Ja kyä mää löyrän Empunki kanssa aina meirän katrilliharjotuksissaki kaikki lätäköt ja muut kurapesät.

Hilla kerto, että sillä on ollu juaksu. Mää sanoin sille, että mää juaksen joka päivä, ei tossa ny mitään uutta oo. Se kuitenki sano, että tää onkin semmonen juaksu, että siitä jää punasia jälkiä lattialle ja muille kulkualustoille. Ja sitte poikakoirat on kuulemma aivan pöhköjä, niinku se naapurin Urhokin, joka oli pari kertaa karannu Hillan perään ja talutettu sitte remmissä takasi kotio. Mää enny oikeen tiärä yrittikö se Hilla jallittaa mua, ku ei mulla o tommosia oireita ollu eikä semmosista o mitään merkkejäkään. No tää toinen viarailu oliki sitte tosi tylsä. Mää saanu yhtään leikkiä Hillan kanssa. Se vaan pyöri semmosessa kehässä ja joku tuamari sai kyä kopeloira sitä ihan vapaasti, mutta mua ei päästetty sen lähellekkään. Äiskä selitti, että tää onny semmosta vakoilua, että miten tua kehässä käyttäyrytään. Määkin kuulemma jourun sitte muutaman päivän kuluttua vaahtopesuun ennen sitä Jäken erkkaria. Joo ja meirän oikeesta isästä, siitä Kallusta tuli siä Tervakosken näyttelyssä joku Ropi.

Mää siitä tulevasta näyttelystä jaksa mitään paineita ottaa. Mutta iskällä niitä selvästi o, vaikkei kyä silläkään siitä näyttelystä. Ameriikan pernit, Ruuker ja Mikki lähetti nääs postissa paikallisen ens vuaren pernikalenterin, joka tulikin perille jo ny puali vuatta etukäteen. Kuvista päätellen siä jenkeissä vasta kuumaa onki, varsinainen helle koko vuaren. Siä nääs kukaan pernin isäntä ei käytä minkään kuukauren aikana ollenkaan vaatteita. Niinku esimerkiks tää Ruukerin ja Mikin iskä Rale ajelee Harrikalla ilman rihman kiärtämää ja kuvatekstissä nää pernit sitte utelee, että koskahan toi meirän iskä hommaa meille sen lupaamansa sivuvaunun. Mun iskä taas toivoo, ettei nää meirän alajaoston ihmiset vaan keksi mitään samantapasta julkasua. Sillä ei nääs oo Harrikkaa, pelkästään vanha viisvaihteinen poljettava Tunturi. No voishan se tiätysti piiloutua noitten pernikärryjen taakse.

neiti D, 317 vrk

tää on kivaa

 

eka nayttely

Toi korvasiänisesonki rupee ny oleen tältä suvelta enempi menneen talven lumia. Mää jahtasinki siks mettässä yhtenä päivänä muutaman kymmenen metriä hirvee, mutta mää annoin sen sitte kuitenki mennä omia menojaan. Niistä mettän elävistä mun pitäis ny kohta kai ruveta keskittyyn siihen kanttarellien ettintään. Iskä on tankannu sitä mun aapista jo monena päivänä, muttei me viä o päästy harjotteleen elävillä kohteilla. Pakkasessa ois kuulemma pari pussia viime vuotisia ja kuivattunakin niitä löytys, mutta tuskin ne ny enää tuaksuu samalle ku tuareet.

Viikonloppu alkokin tällä kertaa vähän poikkeevasti, ku äiskä pani mut jo torstaina kylpyyn. Se pesi mut sillä ameriikan oolinvan-samppoolla ja kuivatteli sitte vöönillä ja varotteli mua sotkemasta itteeni ennen lauantaita. Sillonku oli nääs se mun ensesiintyminen näyttelykehässä.

Yks veittiläinen täti anto mun näyttelytuamion alunperin saksaks, josta mää käännätin sen suameks ja nymmää sitte kirjotan sen ymmärrettävään muatoon: Hyvän kokone narttu. Hiaman kevyt luusto. Oikee karvapeite. Päässä oikeet yksityiskohrat. Poskihammasalueella liävä pikmenttipuute. Hieman punertava kuanon päällinen. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Erittäin hyvät kulmaukset. Sujuvat liikkeet. Miällyttävä luanne. Ja punasta nauhaa se täti viä lykkäs kotiin viämisiks.

Kyä mää ton tuamion allekirjotan. Mutta oli sillä veittin tärillä tosi hyvät tyäkalut, kummää en ollenkaan huomannu, millai se punnitti muun luuston. Toi nokan liävä punerrus johtuu niistä mun ja Hillan erittäin rauhallisista mutta riamukkaista leikeistä pari viikkoo sitte. Joo ja äiskä esitti mut torella hianosti, vaikka sitä vähä jännittiki. Mää kyä reakoin siihen, kusse tuamari heitti pyyhkeen kehään. äiskä ei tainnu sitä ees huamata. Mutta mää ja iskä huamattiin, että sitä puras siä näyttelyssä varmaan joku kärpänen. Se suunnittelee ny mun yksvuatissynttäreitten viattoo jossain lähimaaston esittelyssä.

Se tuamari oli kuule tosi tarkka ja syynäs joka perniä melkosen pitkään. Asiantuntija se oli kuitenki parhaimmasta päästä. Hilla nääs voitti meirän luakan mestaruuren! Hilla sai siitä hyvästä viä Kanta-Hämeen pernien kiartopalkinnonki vuareks ittelleen. Että on sillä tuamarilla silmää nuarelle naiskauneurelle.

Tää näyttely liitty semmoseen pernien rotuyhristyksen nelkytävuatisjuhlaan. Siä oli nääs sitte lauantaina viä sellanen juhlaillalinenki, mutta eihäm meitä pernejä sinne kuitenkaa päästetty. Ku Seppo, se Hillan iskä, oli lunastanu jo etukäteen piletin sinne illallispöytään, nimmää kuttuin sitte Hillan meille syämään. Ja paremmat, taikka ainakin pitempään kestävät juhlat meillä oli. Ensteks me vähä riahuttiin. Alkupaloiks me sitte verettiin molemmat semmone puolikas nauran reisiluu ja jälkkäriks meille oikeen lusikalla tarjoiltiin luuyrin. Tuskin siä juhlissa sen parempaa sai.

Sitte me Hillan kans alotettiinki varsinaiset omat juhlat. Ei meitä väsyttäny ees pitkän päivän jälkeen. Me hilluttiin koko kesänen yä. Välillä oltiin sisällä ja välillä käytiin haistelemassa Suamen suvee ulkotiloissa, juurikaan ei keritty nukkuun. Paitti ne kaks sekuntia mistä Sepolle ei saa kertoo. Hilla meni nääs sänkyyn tohon iskän kainaloon ja laitto siks aikaa silmät kiinni.

Sitte pyhänä mulla oli taas esitys. Sitä oli harjoteltu kauan, usein, hartaasti, pitkään ja tosi useina muunnoksina. Se oli semmonen koirakatrilli, missä me pernit ohjataan emäntiämme sekä Juhaa kulkeen kaikennäkösissä muarostelmissa. Tosi tiukan reenin tuloksena Bea, Bumba, Cia, Emppu, Eppu, Frodo, Milla, Remu, Taavi, Tyyne, Vanja ja mää esitettiin sitte maailmoja syleilevä henkeäsalpaava shou eli varsinaine spektaakkeli, jota varmaan kohta kysellään aina Prootveitä myäten.

Neiti D, näyttelyt käyny ja katrillit tanssinu

sennenkatrilli

Mää oon sisustanu taas vähä tota itästä puutarhaa. Siä onny semmonen noppakivistä tehty rata. Mää auttelin sen teossa aika paljon, kummää makasin aina siinä mistä niitä kiviä kärrättiin taikka mihin niitä piti just latoo. Siä onny jo vähä vihreetäki muutamassa ruukussa. Iskä o aikaisempina kasvukausina torennu, ettei se ja humala viihry samoissa elinympäristöissä. Se humala on aina lähteny jäveleen kusse o kuallu. Siks tällä kierroksella istutettiinki tupakkia. Vihreen ällämmän väristen lehtien lomassa o punasen nortin ja valkosen malporon värisävujä nourattelevia kukkia. Saas nährä kuivaako toi iskä sitte syksyllä ne lehret kessuks.

Yks ilta siä puutarhassa sellane lentävä pärisevä keltamusta ötökkä, kuulemma joku paska pampiainen, pisti mua jonnekki kuanon päälle taikka ottalohkoon. Multa hävis sitte stereonäkö tykkänään, kuv vasen silmä muurautu umpeen. Kilauteltiin siinä hätäpäissämme isoäirille ja piäneläinlinikalle, että mitä tässä nyssitte oikeen tehrään. Ohjeitten mukaan mää söinki kiltisti yhren kokonaisen ja sel lisäks viä kolmasosan toisesta kyypakkauksesta. Tokenihan se naamari siitä, eikä kutittanukkaa enää. Nysse ojjo taas ihan normaalin näkönen. Iskälläki o semmonen vika, että jos se paska pampiainen siihen piikkinsä tökkää, ni sen naamavärkki turpoo sillai, ettei kannata just seuraavan pualen vuarokauren aikana yrittää tullista omalla passilla läpitte. Onneks kuitenki oli niitä kyypakkauksia varulta jemmassa. Dollia kuulemma kerran pisti kerran mettässä ihan oikee kyy ja iskä joutu kantaan sitä puali kilometriä sylissään autolle ennenku ne pääsi sitte Korsoon Kirsun linikalle, missä sitte tipauteltiin Dollille jonkiv verran kortisoonia suaraan suaneen, nii että seki tokeni.

Mää tapasin pitkästä aikaa Wäiskinki, sen Dollin velipojan. Wäiski on kyä varsinaine tuplavee eli vetree veteraani. Ja jaksaa se näköjään kiitettävästi hoitaa viä metsurin hommiaki. Eikä sitä ny enää ressannu mun vähä sitä itteensä ripeempi vauhtikaa eikä ne mun muutamat ystävälliset tassunojennutsekkaa. Päivvasto, se jopa vähä murahteli muille pojille, jotka tuli mua haisteleen.

Koulun tän lukuvuaren päättäjäisetki o piretty. Saaraan olla ny lomalla melkeen pualitoista kuukautta. Toristuksia ei jaettu, mutta ilmeisesti mää oon pärjänny kohtuullisesti, ku Pirjo sano, että mää voisin sitte ens lukukaurella siirtyä pentuluakalta ihan aikusten luakalle.

neiti D, huamenna 11 kk

kukkaistyttö

Mää oon tässä viime aikoina hiaman matkaillu ja tutustunu suvisen Suamemme kotimaan äirinkasvoihin muuallaki ku Vantaalla. Juhannuksena mää kävin ekaa kertaa tutustumassa Länkelmäveren maisemiin Vaarim mökillä. Pari kertaa ku karkasin naapureitten munkkikahvipöytään, ni heti laitettiin liakaan kiinni. No kummmää sitte lupasin, etten enää lähre ilman lupaa tontilta livohkaan, ni saatiin naru kaulasta. Juhannus ku oli, ni iskä heilu siä tiätysti kirveen kanssa pitkin päivää. Se pilkko semmosia suhteellisen sitkeitä pihlajapöllejä. Mää kattelin sen touhua ja totesin, ettei tohon kannata mennä ihan viäreen. Siks mää auttelinki äiskää. Se pesi mattoja. Aina kusse luuli saaneensa jonku maton puhtoseks, nimmää näytin sille mihin oli viä jääny kuraa, likaa taikka muuta loskaa kävelemällä sem maton päältä juuri sen tahran kohralta. Ja aina se osaski pestä uurestaan just siitä oikeesta paikasta. Tosin se aina vähä jupisi kummää olin osottanu ne virhepaikat.

Sitte ku äiskä ja iskä oli saanu noi vyysiset hommat hoirettua, ninne vaan lisäs pökköö pesään. Ja lämpeshän se sauna. Mää sinne lauteille menny, alakerran pesutiloissaki oli mulle ihan liika kuuma. Mutta täyty mun sitte mennä äiskä pelastaan, kusse meinas lähtee melkeen vastarannalle uimaan. Ne kilju taas riamuissaan, että nymmää uin ihan aikuisten oikeeta koiraa sillai, ettei jalat ota pohjaan ja kuitenki o kirsu veren päällä. Kankasalan Rismasta olijo päivällä haettu varta vasten vööniki, että saatiin sitte mut kuivattua. Se vööni o kyä hyvä, mää oikeen nautin kummua vöönataan.

Iltasella mää poimin useempia eri kukkasia ja tein niistä semmosen juhannusseppeleen. Sitte mää keskellä juhannusyätä juoksentelin kerolla ne kukkaset kaulassa ja käviv välillä kattomassa järvenpeilistä tulevaa sulhastani, muttei siä näkyny muuta kummun oma peilikuvani. Voi tikkerperi, sano noita Nokinenäki omassa juhannusjutussaan ratiossa. Tarkottaakohan tää nyssitte sitä, ettei mulle mitään sulhasta tuu, vanhaks piiaks jään, niinku se Nokinenäki? Kotio palatessa mää kävin viä Hillalta utelemassa oliko se tehny mitään samantapasia taikoja. Ei ollu, se oli vaan paininu Urhon kanssa koko yän.

Tämmösen maalaisiryllin jälkeen mää kaipasin vähä urpaanimpaa sykettä. Iskä ehrotti, että mennään tutustuun semmoseen uuteen kaupunkiin. Mää suastuin. Se kaupunki mikään uus ollu, ylitte neljäsataa vuatta vanha, mutta muuten ihan mukava. Me harrastettiin siä teollisuusvakoilua. Käytiin nääs Ponk Pusiness-verstaalla. Se on kuule klopaali konserni, toimintaa o Siperiasta Suursaaren kautta jenkkeihin asti. Siä oli esillä kaikki niitten tuatteet, joista haahkanpelätintä lukuunottamatta ykskään ei toimi. Ne virman oppaat oli hirveen ystävällisiä likkoja, kaikki halus silittää ja rapsuttaa mua. Lähtiessä ne viä halus mun nimen niitten viaraskirjaan. Iskä yritti selittää, että me ollaan täällä ny vakoilemassa eikä jälkiä pitäis hirveesti jättää, mutta mää laitoin siihen vihkoon kuitenki ihan oikeen nimeni, vaikken mää sitä Ponkin maailmankuulua anjovisöljyä saanukkaa maistaa. Pari semmosta jättiläisanjoviksen muatosta suklaapalaa mää niiltä likoilta sain kotio viämisiks. Mutta ehämmää suklaataka saa syärä. Taitaa kuitenki olla parasta, ettei ihan heti lanseerata Dollituatteen omaa haahkanpeltintä, ettei nääs jouruta käräjille.

Siä Ukissa me yävyttiin Pookissa. Soon semmonen majatalo taikka ulkomaankiälellä kasthaussi. Henkilökunta oli siäki ystävällistä. Isäntä sano jo tullessa, että jos mua rupee hiukoon, ni kannattaa tulla sille kertoon. Ja emäntä kyseli aina kohratessa onko mulla kaikki hyvin. Aamupalaltaki mää sain normaalin nappula-, eukanupa-, piimäannokseni lisäks palasen juustoo ja kinkkua. Mää käyttäyryin siä Pookissa niin hianosti, että lähtiessä kaikki paikalla olleet henkilökunnan erustajat oikeen tassusta kiinni pitäen kiitteli mua ja toivotteli tervetulleeks mahrollisimman pian uurestaan.

Käytiin siinä sitte ihan päiväseltään Akun kanssa pyärähtämässä Porvoossa, minkä jälkeen iskä ilmottiki, että kaikki lomat onny peruutettu. Syyks se kerto semmoset meirän mettässsä näkemät vähän nuppineulan päätä piänemmät keltaset itiöpesäkkeet. Koulu alkoki sitte välittömästi. Iskä otti esille sejjo viime syksynä mainostamansa aapisen. Nymmun pitää sitte aina näyttää sille minkä vahveron viäreen se o jemmannu mun makupalani. On tää ny taas merkillistä, eiks me päästäis paljo helpommalla kusse vaan antas sev vrolikin mulle suaraan suuhu? Meinaan vaa, että nääs useempi litra niitä kanttarelleja o kuitenki löytyny nyjjo ihan pelkästään näitten koulutustuntien sivutuatteena. Mutta emmää valita, kyä mää niitä makupaloja voin syärä enemmänki.

kesäterveisin neiti D

juhannuslikka

Mulle tuli nyssitte mittariin yks kokonainen täys vuas. Ensteks mää kävin Hillan kanssa esittäytymässä tua Hakunilan koiranäyttelyssä. Ja vaikkei Hillakaan saanu tällä kiarroksella täyrennystä pokaalikaappiinsa, nimmää järjestin kaikille lähiomaisille semmoset piänimuatoset kekkerit. Paikalla oli nääs mun molemmat isoäirit, mun omat vanhemmat Lyyli ja Callu (vaikka ne kyä joutu enempi orotteleen omassa autossaan), tiätysti rakas siskoni Hilla oman iskänsä kanssa ja mun oma henkilökuntani.

Mun ja Hillan synttärikakut oli rakennettu vanhan hyväks toretun pernilehrestä peräsin olevan reseptin mukaan: pikkasen paahtoleipäsiivuja, joitten väliin tunketaan maksalaatikkoo ja maitorahkaa, kuarrutetaan maksapasteijalla ja koristellaan ikävuosien mukasella nakkimäärällä. Se oli sevverran mureeta ja maukasta, ettei pisaraakaan jääny noille kaksjalkasille. Ne joutuki sitte tyytyyn mansikkaleivonnaisiin ja muihin tarjoiluihin.

Oiskohan se nyssitte tän vanhenemisen merkki, kumme ei siskolikan kanssa enää jaksettukaan riahua koko yätä. Välillä piti jo vähä nukkuaki, että pysty taas aamulla painiin ja juakseen. Mää kävin Hillalle näyttämässä vähän niitä kanttarellimaastojaki. Se tais muistaa ne nurkat, meillähän oli talvella nääs samoilla kulmilla se pernien pentulenkki.

Nii oommää tiätysti käyny ahkerasti uimassaki, vaikka Rajasaareen ei ny just voi mennä, ku siä on torettu jotain sinilevä-pöpöö. Niinpä mää oonki viime päivinä vilvotellu tua yhren hiekkamontun puhtosessa pohjavesilammessa. Ja aina sillon tällön mää oon käyny moikkaamassa kavereita koirapuistossa.

Neiti D, yksi vee

melkein syödyt synttärikakut

Donna on saanut elämälleen erinomaiset lähtökohdat omilta vanhemmiltaan Zweierteamin Carlinalta ja Stenhöjdens Calippolta. Lisäksi Donnan isoäitien, eli Hilkan ja Hannen ohjeet ja neuvot ovat taanneet hänen suotuisan kehityksensä kohti aikuisuutta.

Donnan ehdottomasti paras leikkikaveri on hänen oma siskonsa Hilla. Siskokset ovatkin tavanneet toisiaan kiitettävän usein. Donna toimii todella sosiaalisesti kaikkien muidenkin tapaamiensa koirien kanssa. Ainoastaan kaksi kertaa olen joutunut koirapuistossa puuttumaan toisen koiran Donnalle osoittamaan agressiivisuuteen. Kun tavattuja koiria on tähän mennessä kymmeniä ellei satoja, näiden kahden tapauksen määrä on häviävän pieni (ja itse olen sitä mieltä, että kummassakaan tapauksessa vika ei ollut koirassa vaan hihnan toisessa päässä). Myös kaikkiin tapaamiinsa ihmisiin Donna suhtautuu avoimesti ja luottavaisesti.

Donna nauttii luonnossa liikkumisesta ja tekeekin lähes päivittäin pitkiä metsälenkkejä. Metsän eläimien hän yhtä kuollutta hiirtä lukuunottamatta on antanut olla rauhassa. Donna osallistuu myös aktiivisesti luonnon antimien keräilyyn. Mustikoita hän ei vielä osaa itse poimia, vaan syö niitä suurella mielihalulla ainoastaan poimijan kädestä. Donna tuntee lähimetsät jo niin hyvin, että on jo muutaman kerran toiminut rotuyhdistyksen pääkaupunkiseudun alajaoston metsälenkeillä paikallisoppaana ja lenkin vetäjänä. Näitä tehtäviä on ensi syksyksi sovittu lisää.

Donna osallistuu myös kaikkiin kotiaskareisiin, joskin pientä paheksuntaa tuntuu herättävän imurointi hänen juuri sen hetkisen makuupaikkansa kohdalta. Ja tottakai Donna on tiiviisti mukana kaikissa Dollituotteen askartelutöissä.

Sekä tottelevaisuuskoulussa että parhaillaan käynnissä olevassa kanttarellien etsintäkoulutuksessa Donna on osoittanut keskittymiskykyä, innokkuutta ja nopeaa oppimiskykyä. Lyhyen harjoittelun jälkeen hän on suoriutunut kunnialla äiskänsä esittämänä myös parista näyttelystäkin.

Kopioin eräästä koirakirjasta aikoinaan testilomakkeen, jonka avulla voi arvioida oman koiransa luonnetta. Testin osioina ovat koiran koulutettavuus, alistuvuus, seurallisuus ihmisiä ja seurallisuus koiria kohtaan sekä koiran aktiivisuus. Vaikka omaa koiraa toki tarkasteleekin ehkä vaaleanpunaisten lasien läpi sekä Donnan äiskä että iskä päätyivät erillisissä arvioissaan loppupisteisiin, jotka kertovat kodissamme olevan enkelimäisen eläimen.

iskä 25.07.2005

P.S. Tämä Dollituotteen lyhyen historian toinen osa on kasvanut sen verran pitkäksi, että on aika avata jatkohistorialle uusi sivu. Donnan kertomukset jatkuvatkin ensi kerralla sivulla: lyhyt historia osa II / 2.

eiks noi kuule kumme soitetaan ovikelloo